Tupakointi kehitystä rahoittamaan? | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tupakointi kehitystä rahoittamaan?

Tupakkaveron korotuksilla voitaisiin kerätä 100 miljardia dollaria nykyistä enemmän.

(IPS) -- YK aikoo hyväksyä syyskuussa uudet kestävän kehityksen tavoitteet, joilla on määrä vähentää köyhyyttä seuraavien 15 vuoden aikana. Ohjelmien toteutus vaatii rahaa, jonka hankkimiseksi on väläytetty muun muassa tupakkaverojen nostoa.

Valtiot keräävät tupakkaveroilla nyt noin 300 miljardia dollaria (dollari on 0,92 euroa) vuodessa. Maailman terveysjärjestö WHO laskee, että veronkorotuksilla saataisiin kokoon 100 miljardia lisää.

Tupakan lasketaan tappaneen sata miljoonaa ihmistä 1900-luvulla, ja luku nousee miljardiin tällä vuosisadalla, ellei mitään tehdä.

Verotus on valtioiden päätösvallassa, johon YK ei voi puuttua, mutta 180 valtiota verottaa jo tupakkaa jossain määrin. Verojen on todettu vähentävän tupakointia monin tavoin: osa lopettaa savuttelun, toiset lykkäävät sen aloittamista ja kolmannet vähentävät.

Teollisuusmaiden ohella tupakkaveroja ovat ottaneet käyttöön monet kehitysmaatkin. Esimerkiksi Filippiineillä tupakka-askin hinta nousi liki 50 prosenttia vuonna 2013. Tupakoitsijoiden määrä väheni heti kolme prosenttiyksikköä, ja tupakkaveron tuotto yli tuplaantui.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia