Uutiset

Tšadin ex-diktaattorin oikeudenkäynti alkoi kahakalla

Rikoksista ihmisyyttä vastaan syytetty presidentti jouduttiin ohjaamaan pois oikeussalista jo alkuvaiheessa.
Vankila, jossa Habrén hallinnon uhreja pidettiin 1980-luvulla. (Kuva: FIDH / cc 2.0)

Senegalin pääkaupungissa Dakarissa alkoi eilen historiallinen oikeudenkäynti Tšadin entistä presidenttiä Hissène Habréa vastaan. Sotarikoksista, kidutuksesta ja rikoksista ihmisyyttä vastaan syytetyn Habrén tapausta käsitellään varta vasten perustetussa tuomioistuimessa.

Uutislähteiden mukaan Habré tuotiin oikeuteen ennen istunnon alkamista. Habré jouduttiin kuitenkin viemään pois, kun hänen kannattajiensa ja uhriensa välille syntyi kahakkaa hänen huudettuaan "Alas imperialismi! Afrikkalaiset petturit!", kertoo Guardian-lehti.

Habré oli Tšadin presidenttinä vuonna 1982–1990. Hänen uskotaan olevan vastuussa tuhansien ihmisten kidutuksesta ja tappamisesta ja tienneen salaisen poliisin julmista toimista sekä määränneen sitä hyökkäämään tiettyjä etnisiä ryhmiä vastaan.

Habré pakeni vallankaappauksen jälkeen Senegaliin, jossa hänen saattamistaan oikeuden eteen on lykätty. Vuonna 2013 perustettiin kuitenkin Afrikan unionin tukema erityistuomioistuin, jossa Habré nyt on tuomittavana. Tapaus on merkittävä, sillä kyseessä on ensimmäinen kerta, kun jonkin maailman maan tuomioistuin syyttää toisen maan entistä johtajaa ihmisoikeusloukkauksista.

Habré itse ei tunnusta tuomioistuimen laillisuutta, ja myös hänen asianajajiensa kerrotaan poistuneen maanantain istunnosta.

Ihmisoikeusjärjestöt ovat tyytyväisiä oikeudenkäynnin toteuttamiseen, sillä sen puolesta on taisteltu vuosikausia.

"Oikeudenkäynti on kunnianosoitus hänen julman hallintonsa uhreille, jotka eivät koskaan luovuttaneet taistelussa saada oikeutta. Tämä tapaus varoittaa despootteja kaikkialla siitä, että jos he osallistuvat julmuuksiin, he eivät koskaan pääse pakoon uhrejaan", toteaa ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin neuvonantaja Reed Brody.

Amnesty International puolestaan muistuttaa, että viittä muuta Habrén hallinnon jäsentä ei ole vieläkään tuotu oikeuden eteen.

syrjäytyminenlakioikeus ja rikos BurundiTsadSenegal Amnesty InternationalHuman Rights Watch

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

mies puolilähikuvassa puutarhakeinussa.

Eläkkeelle jäävä avustustyön veteraani Kalle Löövi on huolissaan avun politisoitumisesta – ”Retoriikka on menossa todella huonoon suuntaan”

Lähes 50 vuotta erilaisissa Punaisen Ristin tehtävissä toiminut kansainvälisen avun johtaja Kalle Löövi on nähnyt humanitaarisen avun sektorin ammattimaistumisen ja tehostumisen. Hänen mukaansa juuri nyt on tehtävä työtä sen eteen, että apu säilyy yhä puolueettomana eikä sitä hyödynnetä propagandavälineenä.
Yksityisautoilu on elintasosairaus -kyltti ja mielenosoittajia

Suomalaisjärjestöt raportoivat YK:lle ihmisoikeusongelmista – Varjoraportti nostaa esiin muun muassa terveydenhuollon eriarvoisuuden ja ilmastonmuutoksen

Suomen on otettava vakavasti pitkään jatkuneet ihmisoikeusongelmat, joista osaa koronapandemia on entisestään syventänyt, vaatii 24 järjestön ensimmäinen yhteisraportti taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien toteutumisesta.
Kaksi pyykkipoikaa farkkujen yläosassa

Selvitys: Suomalaisten vaateyritysten avoimuus on parantunut – Pienet pärjäävät isoja paremmin

Yhä useampi suomalainen vaatebrändi julkaisee tehdaslistansa ja kertoo ilmastotoimistaan, käy ilmi Eetin selvityksestä. Järjestö peräänkuuluttaa parempaa avoimuutta etenkin riskimaissa tuottavien yritysten toimintaan.
Erivärisiä lippuja narulla, taustalla vuoret.

Entisten maaorjien asema on Nepalissa yhä surkea – Suomen Lähetysseura aloittaa uuden hankkeen vapautettujen orjien ihmisoikeuksien puolustamiseksi

Nepalin haliyat vapautettiin maaorjuudesta vuonna 2008, mutta monet eivät vieläkään tunne oikeuksiaan. Uusi EU:n rahoittama hanke kerää tietoa tilanteesta mobiilisovelluksen avulla.
Auto kuraisella maantiellä ja ihmisiä.

Saharan eteläpuolisessa Afrikassa on valtava maatalouspotentiaali, mutta jopa 40 prosenttia ruuasta ei koskaan pääse markkinoille

Muun muassa huonot tiet vaikeuttavat paikallisten maanviljelijöiden liiketoimintaa ja luovat kysyntää halvalle tuontiruualle Afrikassa. Yksi ratkaisu voisi olla investointi kaupunkimaatalouteen, sanoo tutkija Daniele Fattibene.