Torni, joka luhistui itsestään | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Torni, joka luhistui itsestään

Syyskuun 11. päivä tuli ja meni. Kuusi vuotta New Yorkin World Trade Centerin pilvenpiirtäjien sortumisen jälkeen suurin keskustelu valtamediassa käytiin jälleen kerran siitä, oliko Osama bin Ladenin video aito vai ei.

Yhdysvalloissa suurten tv-kanavien uutiskynnyksen ylittivät myös mielipidetutkimukset, joiden mukaan enemmistö maan kansalaisista epäilee syyskuun 11. päivän tapahtumien virallista selitystä.

Uutiskanava MSNBC:n lukijakyselyssä 67 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että Yhdysvaltojen hallitus oli itse jollain lailla osallinen syyskuun 11. päivän iskuissa.

Koko maan kattavassa mielipidemittauksessa puolestaan 51 prosenttia vastaajista halusi Yhdysvaltojen kongressin tutkivan presidentti Bushin ja varapresidentti Dick Cheneyn tekemisiä ennen iskuja, niiden aikana sekä niiden jälkeen. Joka kolmannen vastaajan mielestä Bush ja Cheney tulisi välittömästi asettaa virkasyytteeseen.

Kaksi kolmasosaa vastaajista vaati kunnollista tutkimusta mediassa vähemmälle huomiolle jääneen World Trade Centerin rakennuksen 7 romahduksen syistä.

* * *

Amerikkalaiset ovat surffanneet internetissä – mitenkään muuten ei voi selittää gallupien tuloksia. Myös Yhdysvalloissa perinteiset mediat ovat olleet tähän asti varsin vaitonaisia syyskuun 11. päivän tapahtumien virallisen selityksen puutteista.

Mutta internetistä löytyy miljoonia sivuja, joilla selostetaan virallista kertomusta kyseenalaistavan 911-totuusliikkeen näkemyksiä. Netissä on tänä päivänä enemmän sivustoja syyskuun 11. päivän salaliittoteorioista kuin John F. Kennedyn murhasta.

Toisinajattelijat kiinnittävät huomion muun muassa Yhdysvaltojen ilmavalvonnan täydelliseen lamaantumiseen, tiedustelupalvelujen saamiin lukuisiin etukäteisvaroituksiin ja hallituksen antamiin ristiriitaisiin lausuntoihin siitä, milloin he saivat tietää kaapatuista koneista ja WTC-torneihin tehdyistä iskuista.

Tornitalojen romahdukseen syventyneet fysiikan tuntijat ja insinöörit ihmettelevät sitä, miten pilvenpiirtäjät sortuivat lähes vapaan pudotuksen nopeudella ilman että alempien kerrosten aiheuttama vastus lainkaan hidasti romahdusta. Koskaan aikaisemmin yksikään teräsrakenteinen pilvenpiirtäjä tai kerrostalo ei ole romahtanut pelkästään tulipalojen ansiosta.

Lukuisilla nettisivustoilla kerrotaan myös puolustusministeriön rakennukseen Pentagoniin kohdistuneen iskun aiheuttamista vaurioista, jotka eivät juuri vastaa sitä, mitä Boeing-koneen törmäyksen olisi voinut kuvitella aiheuttavan.

Toisilla sivustoilla muistutetaan iskujen jälkeisinä päivinä julkaistuista uutistoimistojen sähkeistä, joiden mukaan kaappaajiksi väitetyistä arabimiehistä osa oli edelleen elossa kotimaissaan.

Politiikantutkijat ovat puolestaan kaivaneet esiin Bushin lähipiirin niin sanottujen uuskonservatiivien keskeisen strategiapaperin, jossa peräänkuulutettiin uutta Pearl Harboria, jotta Yhdysvallat saisi syyn lähteä hyökkäyssotiin Lähi-idän ja Keski-Aasian öljymaihin.

* * *

Oudoin kaikista syyskuun 11. päivän tapahtumista oli kuitenkin World Trade Centerin rakennuksen 7 sortuminen kello 17.20 iltapäivällä, kahdeksan tuntia WTC-1:een ja WTC-2:een tehtyjen lentokoneiskujen jälkeen.

Reilun sadan metrin päässä kaksoistorneista sijainnut 47-kerroksinen pilvenpiirtäjä luhistui kuin itsestään, vaikkei siihen törmännyt mitään lentokonetta. Muutamassa kerroksessa oli tosin tulipalo, jonka sanottiin syttyneen kaksoistorneista lentäneestä palavasta romusta.

Mitään tätä virallisempaa syytä talon romahtamiselle ei ole koskaan annettu. Sisäministeriön pelastusosastoa vastaavan Yhdysvaltojen hätätilaviraston FEMA:n vuonna 2002 julkistama raportti ei selittänyt, miten pelkkä tulipalo sai tornitalon romahtamaan, vaan suositti lisätutkimuksia.

Yhdysvaltojen teknillinen tutkimuskeskus NIST arveli vuonna 2005, että tulipalon ohella romahtamista edesauttoi rakennuksen ulkokulmauksen vaurioituminen ykköstornista lentäneistä sirpaleista. Selitys ei vakuuta kaikkia, sillä jos vain yksi talon kulmauksista antoi periksi, yläkerrosten olisi luullut kaatuvan sivulle. Rakennus 7 kuitenkin sortui symmetrisesti ja alhaalta käsin aivan kuin räjähteillä tehdyssä talonpurkamisessa.

Kunnollista onnettomuustutkimusta olikin turha odottaa, sillä kummankaan tutkimuksen tekijöitä ei koskaan päästetty itse tuhoalueelle. World Trade Centerin romahtaneiden pilvenpiirtäjien kaikki teräspalkit kuljetettiin muun rakennusjätteen lailla pikaisesti pois paikalta. Teräsosat sulatettiin ja myytiin Kiinaan.

Normaalioloissa olisi ollut vakava rikos siirtää pois fyysistä todistusaineistoa onnettomuuspaikalta ennen onnettomuustutkintaa. Jos teräsrunkoinen kerrostalo todella romahti tulipalossa, niin teräksen sulamistapaa, tukipilarien periksiantamista ja itse romahduksen käynnistymistä ja etenemistä olisi pitänyt tutkia tarkasti ja tällä tulisi olla mullistavia seurauksia talonrakennusalalla kaikkialla maailmassa.

* * *

Useimmat syyskuun 11. päivän tapahtumia kriittisesti penkoneet lienevätkin sitä mieltä, että World Trade Centerin tornitaloista ainakin rakennus 7 purettiin etukäteen asetetuilla räjähteillä.

Rakennuksessa sijaitsivat Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun CIA:n, veroviraston ja rahoitustarkastuslaitoksen toimistot sekä New Yorkin pormestarin hätäkomentokeskus. Romahduksessa tuhoutui iso määrä meneillään olleiden talousrikosoikeudenkäyntien aineistoa.

World Trade Centerin alueen omistaja Larry Silverstein kertoi PBS-kanavan haastattelussa jo vuonna 2002, että tulipalon vuoksi rakennus 7 päätettiin purkaa (”vetää alas”). Vakuutusyhtiöt määrättiin maksamaan Silversteinille yhteensä 4,6 miljardia dollaria vahingonkorvauksia. WTC:n seiskatornin paikalle rakennettiin uusi samanniminen talo, joka valmistui viime vuonna.

Vanhoja uutispätkiä tarkkaan katsoneet totuusliikkeen aktiivit havaitsivat viime talvena vielä yhden eriskummallisen yksityiskohdan. BBC:n syyskuun 11. päivän tv-lähetyksessä nimittäin kerrottiin WTC-7:n romahtamisesta jo 20 minuuttia ennen kuin se romahti.

YouTube-sivustolle tallennetulla arkistovideolla New Yorkista rakennus näkyy yhä taustalla kirjeenvaihtajan selostaessa suorassa lähetyksessä uutista talon romahduksesta.

Julkaisija: Kansan Uutiset

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia