”Testi oikeusjärjestelmälle” – Keniassa odotetaan päätöstä merkittävässä ympäristöoikeudenkäynnissä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

”Testi oikeusjärjestelmälle” – Keniassa odotetaan päätöstä merkittävässä ympäristöoikeudenkäynnissä

Palkittu kenialainen ympäristöaktivisti Phyllis Omido kertoo, että kansainvälinen tunnustus on kohentanut huomattavasti hänen ja muiden aktivistien turvallisuutta. ”Aiemmin toimitiloihimme tehtiin ratsia, nyt kanssamme tehdään jopa yhteistyötä", Omido toteaa.

Nainen seisoo puun vierellä.

Phyllis Omido vieraili Helsingissä Maailma kylässä -festivaalilla. Kuva: Juha Mäkinen / Maailma.net.

Helsinkiläisen hotellin aulassa istuu nainen, jonka BBC nosti vuonna 2020 sadan ”inspiroivan ja vaikutusvaltaisen naisen” listalleen.

Time-lehti puolestaan nimesi hänet vuonna 2021 yhdeksi maailman sadasta vaikutusvaltaisimmasta ihmisestä, sukupuolesta riippumatta.

Jo ennen näitä listauksia hänelle on myönnetty Goldman-säätiön ympäristöpalkinto (2015) ja Ethecon-säätiön Sininen planeetta -palkinto (2020).

Joten aikamoisessa seurassa ollaan. Mutta kuka on tämä ilmeisen vaikutusvaltainen nainen, kenialainen Phyllis Omido?

Omido tuli tunnetuksi kamppailustaan Mombasan liepeillä sijainneen lyijysulattamon myrkkypäästöjä vastaan. Omido oli sulattamon omistaneessa yrityksessä itse töissä, mutta havahduttuaan siihen, miten sulattamon toiminta sairastutti lähialueen ihmisiä – mukaan lukien Omidon oman pojan – hän irtisanoutui ja ryhtyi aktivistiksi.

Omido perusti kansalaisjärjestön (Center for Justice Governance and Environmental Action, CJGEA), joka alkoi kampanjoida terveen elinympäristön puolesta.

Aktivismi johti vakaviin uhkailuihin ja väkivaltaankin Omidoa ja muita aktivisteja kohtaan.

”Edellinen erittäin vakava tapaus oli viisi vuotta sitten, kun olimme vieneet asian oikeuteen. Yhden todistajamme poika kidnapattiin. Hän oli kateissa lähes viikon, mutta hänet vapautettiin sen jälkeen, kun lukuisat kansainväliset kansalaisjärjestöt ja YK olivat ottaneet asian esiin.”

Omidon mukaan kansainväliset tunnustukset ovat helpottaneet tilannetta ja parantaneet hänen ja muiden aktivistien turvallisuutta huomattavasti. Myös suhteet valtion viranomaisiin ovat kohentuneet, ja nykyään he tekevät Omidon mukaan jopa yhteistyötä CJGEA:n kanssa.

”He soittavat meille tai järjestävät tapaamisen, jos he haluavat jotain tietoa. Aiemmin he vain tekivät toimitiloihimme ratsian.”

Kaikki ei silti ole hyvin – kaukana siitä. Omidon mukaan viime vuonna Keniassa murhattiin kolme ympäristöaktivistia. Eniten huomiota näistä on saanut 67-vuotiaan Joannah Stutchburyn murha.

Oikeuskäsittelyä on lykätty pitkään

Sulattamo suljettiin kampanjoinnin seurauksena jo vuonna 2014, mutta sen aiheuttamista terveys- ja ympäristövahingoista on sen jälkeen käyty pitkää oikeustaistoa. Vuonna 2020 oikeus määräsi sulattamoyrityksen sekä joukon kenialaisia viranomaisia maksamaan 1,3 miljardin šillingin (yli kymmenen miljoonan euron) korvaukset .

Vastaajat veivät jutun vetoomustuomioistuimeen. Tapauksen käsittelyä on lykätty monta kertaa, mutta uusimman tiedon mukaan sen pitäisi tapahtua heinäkuussa. Tuomioistuimen päätöstä odotetaan myöhemmin tänä vuonna.

Omido näkee oikeusjutun tärkeänä testinä Kenian sekä oikeusjärjestelmälle että elokuussa pidettävissä vaaleissa valittavalle hallitukselle.

”Keniassa on paljon korruptiota, ja hallituksella on paljon vaikutusvaltaa oikeuslaitokseen. Suhtaudun oikeusjuttuun silti hyvin optimistisesti. Meillä on vahvat perusteet voittaa juttu, minkä lisäksi julkinen mielipide on puolellamme.”

Kenian hallituksen ja oikeuslaitoksen välit ovat olleet kireät sen jälkeen, kun maan korkein oikeus määräsi vuonna 2017 presidentinvaalit pidettäväksi uudelleen. Vaalien tulokseen tämä ei vaikuttanut, vaan istuva presidentti Uhuru Kenyatta sai uusintavaaleissa jatkokauden.

Maan presidenttijohtoisessa järjestelmässä presidentti toimii myös hallituksen johtajana. Tämän vuoden vaaleissa Kenyatta ei enää ole ehdolla. Maan johto on siis vaihtumassa, joskaan radikaaleja muutoksia ei ole odotettavissa – pääehdokkaista toinen on nykyinen varapresidentti, toinen entinen pääministeri.

Politiikka saa vielä odottaa

Ympäristökysymykset eivät Omidon mukaan ole kenialaisten poliitikkojen asialistalla. Viime vuonna pidettyyn vaaliväittelyyn Omidon järjestö kutsuttiin kuitenkin mukaan tenttaamaan ehdokkaita ympäristöaiheista.

Omido sanoo pohtineensa itsekin politiikkaan lähtemistä, mutta oikeusjutun pitkittymisen vuoksi hän on vielä toistaiseksi lykännyt asiaa.

Työtä ympäristöongelmien puolesta Keniassa riittää jatkossakin. Omido mainitsee yhtenä erityisenä haasteena Kiinan vaikutusvallan. Kiinalaisrahalla on Keniassa ja muuallakin Afrikassa toteutettu viime vuosina massiivisia rakennushankkeita.

Mombasasta Nairobiin valmistui uusi rautatieyhteys vuonna 2017, ja parhaillaan rakennetaan jatkoyhteyttä länteen Ugandan rajalle. Rautatiet halkovat tärkeitä suojelualueita, ja niiden on todettu aiheuttavan merkittäviä ympäristöhaittoja.

Phyllis Omido on mukana Kansalaisjärjestöjen ihmisoikeussäätiön ja Siemenpuu-säätiön 31.5. järjestämässä seminaarissa Environmental Defenders on the Frontline.

 

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia