Uutiset Ympäristöpolitiikka

Teollisuusmaiden raaka-ainenälkä onkin arvioitua isompi

Aiemmat mallit teollisuusmaiden tarvitsemista luonnonvaroista ovat liian positiivisia, sanotaan uudessa tutkimuksessa.

Teollisuusmaat käyttävät huomattavasti enemmän raaka-aineita kuin tähän mennessä on arvioitu, todetaan kansainvälisen tutkijaryhmän syyskuun alussa julkaisemassa artikkelissa.

Tutkijat käyttivät uusia mallinnusmenetelmiä ja monipuolisempia maailmantalouden raaka-ainevirrat huomioon ottavia muuttujia. Niiden avulla pystyttiin arvioimaan 186 maan raaka-aineiden kulutusta mittaava materiaalinen jalanjälki viimeisen kahden vuosikymmenen aikana aiempaa tarkemmin.

Vientiin ja tuontiin liittyvien raaka-ainevirtojen huomioon ottaminen osoittaa, että esimerkiksi EU:n tai OECD:n käyttämät mittarit antavat liian positiivisen kuvan raaka-aineiden todellisesta kulutuksesta, tutkijat sanovat.

Samalla myös oletus siitä, että luonnonvarojen tehokkaampi käyttö teollisuusmaissa johtaisi raaka-aineiden tarpeen joko suhteelliseen tai absoluuttiseen laskuun talouden kasvaessa osoittautui virheelliseksi, tutkimuksesta selviää.

Hyvinvoinnin kasvaessa kotimaisten luonnonvarojen käyttö vähenee, mutta samalla kansainvälinen kauppa ja sitä kautta luonnonvarojen kokonaiskulutus kasvaa. Niinpä esimerkiksi bruttokansantuotteen kasvu kymmenellä prosentilla kasvattaa luonnonvarojen kulutusta kuudella prosentilla, todetaan artikkelissa.

Kansainvälisen kaupan vaikutus näkyy myös maailman materiaalisessa jalanjäljessä. Artikkelin mukaan vuonna 2008 materiaalinen jalanjälki oli 70 miljardia tonnia. Siitä 40 prosenttia aiheutuu tavaroiden ja palvelujen viennistä ulkomaille.

Suurin yksittäinen luonnonvarojen käyttäjä on tutkijoiden mukaan Kiina runsaalla 16 miljardilla tonnilla. Asukaslukuun suhteutettuna Kiina kuitenkin sijoittuu seitsemänneksi ja suurimmaksi kuluttajaksi nousee Australia, perässään Japani sekä Yhdysvallat.

globalisaatiokuluttaminenympäristö

Lue myös

Jätelautaa ja muita jätteitä maassa, taustalla tehtaita.

Ympäristötuho on määriteltävä rikokseksi, vaatii kansainvälinen kampanja – Myös Suomessa luovutettiin vetoomus pääministeri Sanna Marinille

Ympäristön tuhoamisen estämiseksi ei olemassa sitovaa kansainvälisen tason lainsäädäntöä. Uusi kampanja tähtää siihen, että ympäristötuhosta voisi nostaa syytteitä kansainvälisessä rikostuomioistuimessa.
Kasveja autiomaassa.

Chilessä on valtava uusiutuvan energian potentiaali, mutta monet tavalliset kansalaiset eivät ole päässeet vielä hyötymään

Chilessä tuotetaan runsaasti etenkin aurinkoenergaa. Eniten siitä ovat kuitenkin hyötyneet muun muassa suuret kaivosyhtiöt, joiden energialaskut ovat pienentyneet merkittävästi. Samaan aikaan slummeissa ja maaseudulla elää yhä ihmisiä, joilla ei ole sähköä.
Sähköauto laturissa.

Sähköautobuumi voi aiheuttaa ympäristö- ja ihmisoikeusongelmia, varoittaa YK-järjestö – Akkujen raaka-aineet valmistetaan vain muutamassa maassa

Kongosta tulee noin puolet maailman koboltista, ja sitä louhivat muun muassa kymmenet tuhannet lapset. YK:n kauppa- ja kehitysjärjestön raportin mukaan akkujen ympäristö- ja ihmisoikeusvaikutuksiin pitää nyt puuttua, sillä kysyntä kasvaa rajusti lähivuosina.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Terassi, jonka reunalla mies katselee vuoristoiseen laaksoon.

Kestävään kehitykseen pyrkivän Bhutanin kouluissa adoptoidaan jokia ja lasketaan, miten sähkönkulutusta voisi vähentää – Suomellakin olisi opittavaa, sanoo tutkija Päivi Ahonen

Bhutan kuuluu maailman vähiten kehittyneisiin maihin, mutta sen politiikka, joka korostaa onnellisuutta talouskasvun sijaan, kiinnostaa niin YK:ta kuin kansainvälisiä tutkijoitakin. Väitöskirjatutkija Päivi Ahonen ihastui Bhutanin puhtaaseen luontoon ja tutkii nyt, miten kestävän kehityksen filosofiaa toteutetaan maan opetusjärjestelmässä.
Mies radiostudiossa selkä päin kameraa.

Lehdistönvapaustilanne heikkenee Zimbabwessa – Tutkivan toimittajan ammatista on tullut vaarallinen, sillä tviitti voi viedä telkien taa

Lehdistönvapauden, ilmaisunvapauden ja ihmisoikeuksien loukkaukset ovat pahentuneet Zimbabwessa vuodenvaihteen jälkeen. ”Näet, että toimittajaa viedään jalkaraudoissa oikeuteen tviittaamisen takia. Luonnollisesti alat miettiä, onko seuraava juttusi henkesi arvoinen”, toteaa tutkiva journalisti Tawanda Majoni.
Vihreitä lehtikasveja pellolla.

Finnwatch: Suomessa käytettävä brasilialainen soija voi kiihdyttää metsäkatoa – Lihantuottajat eivät pysty jäljittämään soijaa tiloille asti

Moni suomalainen lihantuottaja käyttää kyllä sertifioitua soijaa, mutta käytännössä soijaa ei pystytä jäljittämään, selviää Finnwatchin tuoreesta selvityksestä.
Nainen puolilähikuvassa.

Suomessa asuva ihmisoikeusaktivisti Itohan Okundaye mukaan uuteen ihmiskaupasta selvinneiden kansainväliseen valtuustoon

Etyjin ihmiskaupasta selvinneiden valtuusto antaa valtioille suosituksia siitä, miten ihmiskauppaa pitäisi torjua. Nigerialaistaustainen Itohan Okundaye, 30, on yksi sen jäsenistä.
Miehiä istumassa maassa, toisella puolella rauhanturvaajia tuoleilla.

Yli 100 000 paennut Sudanin Darfurissa – Väkivalta alkoi pian rauhanturvaajien lähdettyä

Noin 250 ihmistä on kuollut tammikuun puolivälin jälkeen tapahtuneessa kahdessa kahakassa. YK pelkää, että väkivalta kasvaa, kun vanhat jännitteet nousevat taas pintaan.

Tuoreimmat

Lehdistönvapaustilanne heikkenee Zimbabwessa – Tutkivan toimittajan ammatista on tullut vaarallinen, sillä tviitti voi viedä telkien taa
Kestävään kehitykseen pyrkivän Bhutanin kouluissa adoptoidaan jokia ja lasketaan, miten sähkönkulutusta voisi vähentää – Suomellakin olisi opittavaa, sanoo tutkija Päivi Ahonen
Finnwatch: Suomessa käytettävä brasilialainen soija voi kiihdyttää metsäkatoa – Lihantuottajat eivät pysty jäljittämään soijaa tiloille asti
Suomessa asuva ihmisoikeusaktivisti Itohan Okundaye mukaan uuteen ihmiskaupasta selvinneiden kansainväliseen valtuustoon
Yli 100 000 paennut Sudanin Darfurissa – Väkivalta alkoi pian rauhanturvaajien lähdettyä
Bidenin hallinto luopuu Trumpin kauden tuhoisasta kehitysyhteistyön aborttisäännöstä – Vaikutukset jatkuvat vielä pitkään
Selvitys: Suomen pitäisi tukea luonnon monimuotoisuutta vahvemmin kehitysyhteistyössään – Rahoitus on viime vuosina vähentynyt
Ydinaseet kieltävä sopimus astui tänään voimaan – Suomalaisvaikuttajat vaativat Suomea liittymään sopimukseen
Uusi kehitysjournalismin palkinto toimittaja Taina Tervoselle – Artikkeli Kadonneiden laiva käsittelee Välimeren siirtolaisuutta ja Euroopan sulkeutuvia rajoja
Selvitys: Suomalaisyritykset ovat sitoutuneet ihmisoikeuksien kunnioittamiseen, mutta käytännön toimista viestitään nihkeästi

Luetuimmat

Suomalaisjärjestöiltä yhteisjulistus päästövähennysten puolesta
PlayStation 5:n julkaisusta uutisoitiin viime vuonna 26 kertaa enemmän kuin kymmenestä humanitaarisesta kriisistä, selviää tuoreesta vertailusta
Kauppasaarto ei Kuuban järjestelmää kaada, mutta hyvät suhteet Yhdysvaltoihin voivat sen tehdä, sanoo Kuubasta kirjan kirjoittanut toimittaja Antti Halinen
Kaivosjätti Rio Tintoa syytetään ympäristörikoksista Papua-Uudessa-Guineassa – Vuosikymmeniä kaivoksen sulkemisen jälkeen kuparia valuu edelleen jokiin
Kestävään kehitykseen pyrkivän Bhutanin kouluissa adoptoidaan jokia ja lasketaan, miten sähkönkulutusta voisi vähentää – Suomellakin olisi opittavaa, sanoo tutkija Päivi Ahonen
Luontodokumenteista tuttua Madagaskaria piinaa unohdettu nälkäkriisi – ”Humanitaarinen katastrofi voi tulla muutaman kuukauden sisällä”, sanoo WFP:n maajohtaja Jean-Luc Siblot
Suomessa asuva ihmisoikeusaktivisti Itohan Okundaye mukaan uuteen ihmiskaupasta selvinneiden kansainväliseen valtuustoon
Mikromuovia löytyi Pohjoiselta jäämereltä runsain mitoin – Syyttävä sormi osoittaa vaatteiden tekokuituihin
Epävarmassa maailmassa yhä useampi kiinnostuu ekokylässä asumisesta – Keuruun ekokylässä elää tavallisia ihmisiä, ei ”kajahtaneita tyyppejä uimassa vastavirtaan”
Israel on rokottanut kansalaisiaan koronaa vastaan ennätystahtia – Miehitettyjen alueiden palestiinalaiset ovat jääneet ilman