Tasa-arvokampanja HeForShe etenee | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tasa-arvokampanja HeForShe etenee

Uudessa vaiheessa mukaan haastetaan hallituksia, yliopistoja ja yrityksiä.

(IPS) -- Naisten oikeuksissa ei ole kyse miesten vihaamisesta, muistutti elokuvatähti Emma Watson avatessaan syksyllä YK:n naisjärjestön uuden tasa-arvokampanjan HeForShe. Kampanja kutsuu miehiä mukaan toimintaan.

Laajaa julkisuutta saaneeseen kampanjaan osallistuu jo yli 200 000 miestä, ja rahalahjoituksia on tullut miljoonia euroja. Helmikuussa alkoi uusi vaihe, jossa mukaan haastetaan hallituksia, yliopistoja ja yrityksiä.

Naiset eivät pysty yksinään poistamaan sukupuolten eriarvoisuutta. Miesten on tajuttava, että se on myös heidän taisteluaan, sanoo kampanjaa johtava Elizabeth Nyamayaro. Lopullisena tavoitteena on kitkeä sukupuolten eriarvoisuus maailmasta vuoteen 2030 mennessä.

Miesten näkyvä osallistuminen tasa-arvokampanjaan herättää kuitenkin myös huolta. "Vaarana on, että huomion keskittäminen miehiin tekee naisista jälleen näkymättömiä", sanoo Human Rights Watchin naisjaoston johtaja Liesl Gerntholtz.

Hän vakuuttaa kannattavansa kampanjan tavoitteita, "kunhan naisten ääni ei lakkaa kuulumasta".

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia