Tartunnasta parantunut vauva tuo toivoa hiv-positiivisille | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tartunnasta parantunut vauva tuo toivoa hiv-positiivisille

Yhdysvalloissa parannetun hiv-positiivisen lapsen tapaus osoittaa, että riskivauvat kannattaa testata, sanovat YK-järjestöt.

YK:n hiv-järjestö UNAIDS sekä lastenjärjestö UNICEF kiittelevät tuoretta tutkimusta, jonka mukaan Yhdysvalloissa on onnistuttu parantamaan hiv-positiivisena syntyneen pikkulapsen tartunta.

Viikonvaihteessa julkaistujen tietojen mukaan hiv-positiivisen vauvan lääkitys aloitettiin 30 tunnin kuluttua tämän syntymästä kolmella lääkkeellä. Vaikka hoito lopetettiin 1,5 vuoden jälkeen, nyt 2,5-vuotiaalla lapsella ei ole enää havaittavissa hi-virusta.

Kyseessä näyttäisi olevan historian ensimmäinen tapaus, jossa lapsi on onnistuttu parantamaan hivistä, vaikka hoito on jo lopetettu.

"Tämä uutinen antaa toivoa siitä, että hiv-positiivisten lasten parantaminen on mahdollista, ja se voi tuoda meidät askeleen lähemmäs aids-vapaata sukupolvea", sanoo UNAIDsin johtaja Michel Sidibé.

Järjestö kuitenkin muistuttaa, että lisää tutkimuksia tarvitaan.

Järjestöjen mukaan tutkimus osoittaa myös, että vauvojen hiv-testit ovat tärkeitä. Kuitenkin esimerkiksi vuonna 2010 vain 28 prosentille riskivauvoista tehtiin hiv-testi kuuden ensimmäisen elinviikon aikana. Syynä on muun muassa tutkimusten kalleus.

Hiv havaittiin vuonna 2011 noin 330 000 lapsella. Saman vuoden lopulla vain 28 prosenttia alle 15-vuotiaista hiv-positiivisista sai hoitoa, järjestöt kertovat.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia