Taiwanista tuli demokratian johtotähti Aasiassa – Kokemus SARS-epidemiasta auttoi taistelussa koronaa vastaan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Taiwanista tuli demokratian johtotähti Aasiassa – Kokemus SARS-epidemiasta auttoi taistelussa koronaa vastaan

Koronapandemia on koetellut demokratiaa maailmanlaajuisesti, kun hallitukset ovat pandemian varjolla polkeneet kansalaisoikeuksia. Taiwanissa kehitys on kuitenkin kulkenut päinvastaiseen suuntaan.

Ihmisvilinää kapealla kujalla, mies istuu muiden yläpuolella tikkaiden päällä.

Kuva: Jasmin Örtel / Flickr / CC BY-NC-ND 2.0.

Koronapandemia on koetellut terveyden lisäksi myös demokratiaa. The Economist Intelligence Unit (EIU) -tutkimuslaitoksen vuosittain julkaiseman Democracy Index -raportin mukaan demokratian tila heikkeni vuoden 2020 aikana useimmissa maissa, mutta joukosta erottuu muutamia positiivisia poikkeuksia, ennen kaikkea Taiwan.

Taiwan nousi Democracy Indexissä 11.sijalle, kun sen sijoitus edellisenä vuonna oli 31. Nousua ei selitä vain demokratian rapautuminen muissa maissa, vaan Taiwan paransi pisteitään kaikilla EIU:n käyttämillä mittareilla. Indeksi arvioi demokratian tilaa viiden muuttujan perusteella: vaaliprosessi ja moniarvoisuus, hallituksen toiminta, poliittinen osallistuminen, poliittinen kulttuuri sekä kansalaisvapaudet. 

EIU luokittelee maat niiden saamien pisteiden perusteella neljään ryhmään: täydet demokratiat, puutteelliset demokratiat, hybridihallinnot ja autoritaariset maat. Taiwan siirtyi vaikuttavan nousun myötä puutteellisesta demokratiasta täydeksi demokratiaksi.

Helsingin yliopiston Kiina-tutkimuksen professori, taiwanilainen Julie Yu-Wen Chen ei erityisemmin välitä EIU:n määrittelmistä. Hänen mielestään Taiwan oli jo entuudestaan täysi demokratia, vaikka siinä on puutteensa – aivan kuten muissakin maailman demokratioissa.

SARS-epidemia opetti

Koronapandemia toimi testinä demokratialle, sillä hallitusten oli tasapainoiltava epidemian hillitsemisen ja kansalaisten vapauksien välillä.

Taiwanin etuna oli vuoden 2003 SARS-epidemian myötä saatu kokemus vakavien tartuntatautien hoitamisesta. Taiwan uudisti lainsäädäntöjään ja valmiuksiaan vastaavien kriisien varalta. Kivuliaan kokemuksen myötä saadut opit otettiin käyttöön heti koronapandemian alussa vuonna 2020.

Chen kertoo, että siinä missä muut maat kamppailivat käytännön ongelmien kuten rajoitusten säätämisen kanssa, Taiwan puolestaan oli valmis toimimaan nopeasti.

Koronapandemian esimerkillisestä hoidosta johtuen Taiwanin ei tarvinnut ryhtyä mittaviin kansalaisvapauksien rajoittamisiin. 

Teknologia demokratian tukena

Taiwanin digiministeri Audrey Tang kirjoitti The Economist -lehden The World Ahead -julkaisussa marraskuussa 2021, että koronapandemia vahvisti hallituksen, kansalaisten ja yksityisen sektorin yhteistyömallia.

Tästä parhaimpana esimerkkinä on koronavirustartuntojen jäljitysjärjestelmä. Idea jäljitysjärjestelmästä syntyi kansalaishakkerien innostuksesta kehittää olemassaolevia järjestelmiä, jotka olivat vanhanaikaisia ja jopa haitallisia viruksentorjuntatoimille.

Taiwan otti myös käyttöön kansallisen kasvomaskien säännöstelyjärjestelmän, sillä maskeista oli pulaa. Hallituksessa tiedettiin, ettei säännöstely yksinään auta, joten he julkaisivat karttasovelluksen, jonka avulla oli mahdollista saada reaaliaikaista tietoa siitä, missä maskeja on saatavilla ja kuinka paljon.

Chen kertoo, että hallituksen ja kansalaisten yhteistyö kertoo niiden välisestä toimivasta ja luottavaisesta suhteesta.

”Tämä on luultavasti auttanut Taiwania nousemaan rankingissa”, kertoo Chen. 

Chen uskoo, että aktiivisen kansalaisyhteiskunnan ja vallan vahtikoirana toimivan median ansiosta Taiwanin hallitus jatkaa demokratian kehittämistä.

Digiministeri Audrey Tang on osaltaan luomassa innovatiivista ja modernia demokratiaa Taiwaniin. Hän on luonut yhdessä kansalaisteknologiayhteisön kanssa digitaalisia alustoja, joissa kansalaiset voivat osallistua poliittiseen päätöksentekoon. Esimerkiksi Join.gov.tw-verkkosivuilla kansalaiset, jopa alaikäiset, voivat tehdä vetoomuksia, jotka ministeriön tulee käsitellä mikäli ne saavuttavat 5000 allekirjoitusta.

Yhteiskunnan jakautuneisuus on uhka

Taiwanin suurimpana uhkana Chen pitää ankaraa kahtiajakoa kiinamielisten ja Taiwanin itsenäisyyttä haluavien välillä. Hän pitää Taiwanin demokratian kauneutena sitä, että kaikenlaisia poliittisia mielipiteitä voi ilmaista ja puolueet voivat kilpailla vapaissa vaaleissa. 

Kääntöpuolena on, että vastapuolet taistelevat toisiaan vastaan kiivaasti. Poliitikot käyttävät liian paljon aikaa toistensa työn sabotoimiseen.

”Yhteiskunnan jakautuneisuudesta tulee heikkous, kun Taiwan kohtaa seuraavan uhan, joka on Kiina.”

Vaikka Taiwan on de facto itsenäinen valtio, Kiina pitää sitä kapinallisena maakuntanaan. Pandemian aikana Kiinasta on tullut aggressiivisempi Taiwania kohtaan sekä sotilaallisesti että poliittisesti. Chen toteaa Taiwanin demokratian olevan ohi, jos Kiina todella hyökkäisi Taiwaniin.

Kirjoittaja on journalismin opiskelija Turun ammattikorkeakoulussa.

Juttu on toteutettu osana Maailma.netin sekä Viestintä ja kehitys -säätiön hanketta, jossa koulutetaan media-alan opiskelijoita Turun ammattikorkeakoulussa sekä Metropolia-ammattikorkeakoulussa kestävän kehityksen teemoista, erityisesti sananvapaudesta ja demokratiasta. Hanketta rahoitetaan ulkoministeriön viestintä- ja globaalikasvatustuella.

Ulkoministeriön tuettu Suomen kehitysyhteistyövaroin -logo.

Mitä mieltä jutusta?

Lisäsikö tämä juttu ymmärrystäsi sananvapaudesta ja demokratiasta?

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia