Syyriassa tuhansia kouluhyökkäyksiä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Syyriassa tuhansia kouluhyökkäyksiä

Neljän vuoden aikana yli puolet kaikista kouluihin tehdyistä hyökkäyksistä on tapahtunut Syyriassa, kertoo Pelastakaa Lapset.

Syyrian kouluihin on kohdistunut viimeisten neljän vuoden aikana yli 4 000 hyökkäystä. Kouluja on pommitettu mielivaltaisesti, poltettu ja räjäytetty. Aseistetut ryhmät ovat myös miehittäneet kouluja ja käyttäneet niitä ammusvarastoina tai kidutuskeskuksina, kertoo Pelastakaa Lapset ry tuoreessa raportissaan (pdf).

Yhteensä kouluiskuja tehtiin YK:n tietojen mukaan vuosina 2011–2014 yli 8 400 kertaa 25 maassa. Yli puolet iskuista tapahtui juuri sisällissotaa käyvässä Syyriassa.

"Lasten koulutusta vastaan hyökätään ja kokonaiselta sukupolvelta evätään tulevaisuus. Kun vanhemmat eivät voi tietää, pääsevätkö heidän lapsensa hengissä koulusta kotiin, ei ole ihme, että niin monet perheet pakenevat Eurooppaan. Räikeillä lapsiin ja kouluihin kohdistuneilla hyökkäyksillä on tuhoisat seuraukset alueen rauhan ja hyvinvoinnin edellytyksiin", toteaa Martha Myers, Pelastakaa Lasten Syyrian maajohtaja.

Tänä vuonna Pelastakaa Lapset on saanut tietoa 32 kouluhyökkäyksestä Syyriassa, mutta se uskoo todellisen lukumäärän olevan paljon suurempi, sillä kaikille alueille ei pääse.

Ennen sisällissotaa koulunkäynti aste Syyriassa oli maailman korkeimpia, järjestö kertoo. Nyt esimerkiksi maan sisäisistä pakolaislapsista vain joka kuudes käy koulua. Yhteensä 2,1–2,4 miljoonaa syyrialaislasta ei käy koulua. Koulutussektoria vaivaa myös rahapula: sen humanitaarisen avun rahoitustarpeesta vain hieman yli viidennes on katettu.

Syyrian sisällissota on kestänyt yli neljä vuotta. Noin neljän miljoonan syyrialaisen arvioidaan paenneen maan väkivaltaisuuksia ulkomaille. Ainakin 7,6 miljoonaa on pakolaisena maan sisällä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia