Syyrialaisista suurin pakolaisryhmä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Syyrialaisista suurin pakolaisryhmä

Afganistan on menettänyt ykkössijansa maana, josta on lähtenyt eniten pakolaisia ulkomaille.

Maailman pakolaisten määrä näyttää kasvaneen jälleen viime vuoden aikana, kertoo YK:n pakolaisjärjestö UNHCR. Järjestö on julkaissut tuoreimmat hallussaan olevat pakolaistilastot, jotka kattavat vuoden 2014 ensimmäisen puoliskon.

Tilastojen mukaan pakolaiseksi joutui vuoden ensimmäisten kuuden kuukauden aikana 5,5 miljoonaa ihmistä. Suurin osa heistä pakeni kotimaansa sisällä. Viime vuoden kokonaistilastoja ei ole vielä saatavilla, mutta UNHCR:n mukaan myös sen avustamien ihmisten määrä nousi uuteen ennätykseen, 46,3 miljoonaan.

Samaan aikaan suurimmaksi UNHCR:n mandaatin alla olevaksi kansainvälisten pakolaisten ryhmäksi ovat nousseet syyrialaiset, joita on paennut yli kolme miljoonaa. Maa on ensimmäistä kertaa UNHCR:n tilastoissa ykkösenä; sitä ennen ihmisiä pakeni eniten yli 30 vuoden ajan Afganistanista. Afganistan on nyt tilastoissa toisena, ja sen jälkeen eniten pakolaisia lähtee Somaliasta, Sudanista ja Etelä-Sudanista. Tilastossa ei huomioida palestiinalaispakolaisia, jotka ovat UNHCR:n sisarjärjestön UNRWA:n alla.

Eniten kansainvälisiä pakolaisia ottavat vastaan Pakistan, Libanon ja Iran. UNHCR:n pääjohtaja António Guterres muistuttaakin, että pakolaisista vastaavat pääosin köyhät yhteisöt, joilla on siihen vähiten varaa.

Maailmassa oli UNHCR:n viime kesänä ilmestyneen raportin mukaan vuoden 2013 lopulla yhteensä 51,2 miljoonaa kansainvälistä ja maan sisäistä pakolaista sekä turvapaikanhakijaa, eniten sitten toisen maailmansodan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia