"Suomi aikoo selvitä päästövähennyksistä numerokikkailulla" | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

"Suomi aikoo selvitä päästövähennyksistä numerokikkailulla"

TE-ministeriön ylijohtajan ilmastonmuutospuheet tyrmistyttivät Greenpeacen.

Greenpeace on tyrmistynyt työ- ja elinkeinoministeriön reaktiosta hallitustenvälisen ilmastopaneeli IPCC:n suosituksiin päästöleikkausten tekemiseksi.

IPCC:n viikonloppuna julkaistussa raportissa suositellaan välittömiä toimenpiteitä tarvittaville päästöleikkauksille, jotta ilmaston lämpeneminen saadaan pidettyä kansainvälisesti sovitussa kahdessa celsiusasteessa.

IPCC:n raportin esittelytilaisuudessa Helsingissä puhunut TE-ministeriön ylijohtaja Esa Härmälän mukaan Suomi voi saavuttaa EU:n vuodelle 2050 asettaman 80 prosentin päästövähennystavoitteen vain, jos energiantuotantoon käytettävän biomassan päästökerroin pidetään jatkossakin nollana, hiilen talteenotto ja -säilöntäteknologioita otetaan käyttöön ja energiaa tuotetaan ydinvoimalla jatkossakin.

Greenpeacen mukaan on selvää, että päästövähennystavoitteiden saavuttaminen Suomessa edellyttää isoja lisäinvestointeja uusiutuviin energiamuotoihin. Ministeriön ylijohtajan kannan järjestö tyrmää viivyttelynä.

"Härmälän kommentti kertoo, että Suomi aikoo selvitä päästövähennyksistä kikkailemalla numeroilla ja luottamalla hiilen varastointiteknologiaan, joka ei ole vielä missään toiminnassa. Härmälä luottaa sokeasti ydinvoimaan, vaikka on selvää, että se ei tule viemään Suomea tarvittaviin päästövähennyksiin", Greenpeacen maajohtaja Sini Harkki toteaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia