Suomalaisjärjestöt: Nuoret huomioitava kehityspolitiikassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Suomalaisjärjestöt: Nuoret huomioitava kehityspolitiikassa

Kehitysmaiden nuorten potentiaalia ei saa heittää hukkaan, muistuttaa kehitysyhteistyön Nuorisoverkosto.

Nuorten tilanne vaikuttaa koko maailman vakauteen. Siksi heidät on huomioitava vahvemmin myös Suomen kehityspolitiikassa, sanovat kehitysyhteistyön Nuorisoverkoston järjestöt kannanotossaan.

Suomalaisista kehitysyhteistyöjärjestöistä koostuvan verkoston mielestä nuoria ei otettu huomioon Suomen edellisessä kehityspoliittisessa ohjelmassa ja nuoret ovat jääneet syrjään myös kehitysyhteistyössä maailmanlaajuisesti.

Verkosto ehdottaa, että Suomen kehityspoliittisessa ohjelmassa panostettaisiin entistä vahvemmin laadukkaaseen koulutukseen, ehkäistäisiin nuorisotyöttömyyttä esimerkiksi työharjoittelu- ja yrittäjyyshankkeilla sekä suosittaisiin ohjelmia, jotka vahvistavat nuorten yhteiskunnallista osallistumista.

Verkosto ehdottaa myös nuorten seksivalistuksen, perhesuunnittelun ja terveyspalveluiden lisäämistä.

Verkosto muistuttaa, että nuorissa piilee suuri potentiaali, mutta heidän turhautuneisuuteensa voi myös järkyttää koko maailman yhteiskunnallista ja taloudellista vakautta. Tällä hetkellä lähes puolet maailman nuorista ei saa ikäiselleen sopivaa koulutusta ja työttömistä 40 prosenttia on nuoria. Uhkana on radikalisoituminen.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia