Suomalaiset kierrätysvaatteet tukevat päiväkotia Perussa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Suomalaiset kierrätysvaatteet tukevat päiväkotia Perussa

Neljäsosa perulaisen päiväkodin budjetista rahoitetaan Ahvenanmaan Emmauksen lahjoittamien kierrätysvaatteiden tuotolla.

Kerran vuodessa Ahvenanmaan Emmaus pakkaa rahtikonttiin käytettyjä vaatteita, jotka matkaavat Bremenin kautta Atlantin yli Peruun. Siellä Cuna Nazareth -säätiö järjestää vaatteiden myyntituotoilla päiväkotitoimintaa Liman köyhille lapsille, Katri Simonen kirjoittaa global.finland.fi:ssä.

”Aiomme jatkaa vaatelähetyksiä, koska niistä on paikan päällä enemmän hyötyä kuin pelkän rahan lähettämisestä”, kertoo Robert Jansson, Ahvenanmaan Emmauksen toiminnanjohtaja. Järjestö on lähettänyt vaatteita Peruun jo vuodesta 1989.

Vuonna 1964 perustettu Cuna Nazareth -säätiö ylläpitää kolmea päiväkotia köyhässä Chorilloksen kaupunginosassa Limassa. Yksi päiväkodeista tosin tuhoutui vuoden 2007 maanjäristyksessä ja toinen on tilapäisesti suljettuna, mutta suurin, noin sadalla lapselle kokopäivähoitoa tarjoava päiväkoti on kuitenkin toiminnassa.

Parhaat kierrätysvaatteista viedään myytäviksi kahdella vilkkaalla kauppa-alueella sijaitseviin pikku myymälöihin, minkä lisäksi noin 40 prosenttia vaatteista lahjoitetaan edelleen Limassa, joskus kauempanakin.

"Kaikkiaan käytetyistä vaatteista saatavat tulot – joihin lukeutuu myös kerran vuodessa Ranskasta vastaanotettava vaatekontti – ovat Cunan vuosibudjetista noin neljännes" Simonen toteaa.

Vaatelahjoitusten myymistä hankaloittaa Perussa säädetty uusi laki, jonka mukaan kaikki ulkomailta tulleet lahjoitusvaatteet on lahjoitettava edelleen. Laki säädettiin, koska paljastui, että Perun entisen presidentin Alberto Fujimorin perhe oli valtakaudellaan 1990-2000 harjoittanut keinottelua käytetyillä vaatteilla.

Lahjoitusvaatteisiin liittyvien ongelmien ja omarahoituksensa turvaamiseksi säätiö suunnittelee oman kierrätyskeskuksen rakentamista. Keskukseen kerättäisiin jätemuovia, -paperia, -pahvia ja -lasia edelleen käsiteltäväksi. "Lisäksi kierrätyskeskus kerää vanhoja huonekaluja kunnostaakseen ja myydäkseen ne köyhille perheille", Simonen kertoo.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia