Sudan: Garangin seuraajaa pidetään poliittisesti kokemattomana | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Sudan: Garangin seuraajaa pidetään poliittisesti kokemattomana

"Tämä on viimeinen tilaisuus pitää Sudan yhtenäisenä, ja velvollisuutemme on työskennellä sen toteuttamiseksi", Sudanin tuore varapresidentti Salva Kiir sanoi virkaanastujaispuheessaan. Nyt kysellään, riittävätkö hänen kykynsä tehtävän suorittamiseen. Kiirin edeltäjä, John Garang, menehtyi lentoturmassa heinäkuun lopulla.

"Tämä on viimeinen tilaisuus pitää Sudan yhtenäisenä, ja velvollisuutemme on työskennellä sen toteuttamiseksi", Sudanin tuore varapresidentti Salva Kiir sanoi virkaanastujaispuheessaan. Nyt kysellään, riittävätkö hänen kykynsä tehtävän suorittamiseen.

Kiirin edeltäjä, John Garang, menehtyi lentoturmassa heinäkuun lopulla. Hän ehti toimia vain kolme viikkoa yhtenäisen Sudanin varapresidenttinä johdettuaan sitä ennen vapautusliike SPLM:ää Etelä-Sudanissa. Liike soti pohjoisen valtaa vastaan parikymmentä vuotta.

Liittovaltion kakkosjohtajan viran ohella Garangin oli määrä ryhtyä presidentiksi Etelä-Sudaniin, jolle tammikuussa solmittu rauhansopimus myönsi itsehallinnon.

Huhut, joiden mukaan Garangin surmannut lentoturma ei ollutkaan vahinko, synnyttivät mellakoita Sudanin pääkaupungissa Khartumissa ja etelän keskuksessa Jubassa. Levottomuuksissa kuoli 130 ihmistä ja 350 loukkaantui.

Pohjois-Sudanin arabiväestön ja etelän mustien välinen jännitys kiristyi jälleen.

"En menisi eteläsudanilaisten asuinalueelle juuri nyt", Khartumissa asuva eläinlääkäri Mohammed Omar vakuutti vielä päiviä mellakoiden jälkeen.

Sudanin presidentti Omar al-Bashir julisti maahan poikkeustilan Garangin kuoleman jälkeen ja saikin tilanteen rauhoittumaan.

YK:n erityisedustajana Sudanissa toimiva Jan Pronk teroitti salaliittoepäilijöille, että Garang oli kuollessaan hallituksen edustaja eikä kapinallinen.

Garangin varamiehenä SPLM:n johdossa toiminut Salva Kiir valittiin kiireesti varapresidentiksi. Suosittu sissipäällikkö edustaa Garangin tavoin etelän suurinta väestöryhmää, dinkoja. Ongelmaksi saattaa kuitenkin nousta Kiirin poliittinen kokemattomuus.

Kunnollisen miehen ja kelpo sotilaan maineestaan huolimatta Kiir on varjo legendaariseen edeltäjäänsä verrattuna. Yhdysvalloissa tohtoriksi koulutettu Garang liikkui yhtä sulavasti maailman johtajien kuin kotimaansa talonpoikienkin parissa.

"Garang jätti jälkeensä tyhjiön", Juban yliopiston rauhantutkimuslaitoksen johtaja Abednego Acok Kachoul myöntää toivoen, että Kiirin oppaaksi riittää rauhansopimukseen kirjattu Sudanin uusi hallintomalli.

Kachoulin toiveikkuutta lisää se, että Kiirin varamieheksi nimitettiin nuer-kansan johtaja Riek Machair. Tämän kiistat Garangin kanssa johtivat aikanaan SPLM:n jakaantumiseen ja keskinäisiin taisteluihin.

Kiirin virkaanastujaisissaan korostama Sudanin yhtenäisyys vihjaa hänen siirtyneen Garangin linjoille asiassa, joka aiemmin erotti heitä.

Tammikuun rauhansopimus lupaa eteläsudanilaisille oikeuden äänestää kuuden vuoden kuluttua, haluavatko he jatkaa liittovaltiossa vai itsenäistyä. Garang oli yhtenäisyyden kannalla, mutta Kiir haaveili aiemmin itsenäisyydestä eteläsudanilaisten enemmistön tavoin.

Jo ennen Garangin kuolemaa Sudanin rauhansopimusta arvosteltiin kahden kaupaksi hallituksen ja SPLM:n välillä. Ulos jäivät pohjoisen oppositiopuolueet vaatimuksineen, ja Darfurissa jatkuva konflikti sivuutettiin, kuten myös maan itäosan pienemmät selkkaukset.

Rauhansopimuksen nojalla perustettavaan kansalliskokoukseen tulee 52 hallitsevan Kansallisen kongressipuolueen edustajaa, SPLM saa 28 paikkaa ja loput 20 paikkaa jäävät muun opposition jaettavaksi.

"Kaksi aseellista ryhmää jakoi vallan ja vaurauden keskenään. Tilanne ei ole tasapainossa", pohjoisen suurimpiin oppositioryhmiin kuuluvan Umma-puolueen edustaja Miriam al-Mahdi valittaa.

Hänen mukaansa rauhanprosessissa ei luotu perustaa etnisten ja heimoristiriitojen selvittelylle, vaikka ne johtavat usein väkivaltaan Sudanissa.

Kansanmurhaa hipovaksi kriisiksi paisunut Darfurin konflikti juontuu kiistoihin niukasta viljelymaasta. Kapinallisten mukaan hallitus tukee aluetta terrorisoivia arabien ratsujoukkoja.

Sudanin hallitus on yrittänyt soveltaa etelän kanssa solmittua rauhansopimusta myös Darfurin kiistaan, mutta kapinallisten mielestä se ei istu siihen.

Garang oli aikonut ryhtyä välittämään Darfurissa, mikä herätti suurta toiveikkuutta.

"Garang olisi antanut rauhanponnistuksille enemmän uskottavuutta kuin vanhan hallituksen edustajat", al-Mahdi uskoo.

Kiirin kokemattomuus voi lopulta osoittautua eduksi, koska Garangin vihamiehet voivat suostua yhteistyöhön hänen kanssaan. "Hän on itse oma vahvuutensa", al-Mahdi kiteyttää.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia