Sota teki Irakin lapsista koe-eläimiä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Sota teki Irakin lapsista koe-eläimiä

Fallujan vauvoista 15 prosentilla on syntymävika. Kaupungissa käytettiin köyhdytettyä uraania vuoden 2004 taisteluissa.

"Tammikuussa rekisteröimme 672 syntymävikaa, mutta tiedämme, että tapauksia oli paljon enemmän", Fallujan yleisen sairaalan tiedottaja Nadim al-Hadidi kertoo.

Hadidi näyttää kuvia lapsista, jotka ovat syntyneet aivoitta, silmittä tai sisäelimet kehon ulkopuolella. Monet vanhemmat syyttävät itseään ja hautaavat epämuodostuneen vauvansa kertomatta asiasta kenellekään, hän jatkaa.

Fallujassa toimivien lääkärien viime vuonna julkistaman tilaston mukaan kaupungin vauvoista 15 prosentilla ilmenee syntymävika, joista yleisimpiä ovat sydänviat.

Irakin terveysministeriö aloittelee parhaillaan Maailman terveysjärjestön WHO:n kanssa virallista tutkimusta syntymävioista kuudessa Irakin maakunnassa mukaan lukien Anbar, jossa Falluja sijaitsee.

Hadidi muistuttaa, että Yhdysvallat käytti vuonna 2004 Fallujassa vaarallisia aineita, kuten valkoista fosforia ja köyhdytettyä uraania. "Olimme kaikki heidän koe-eläimiään."

Vertautuu Vietnamiin

Eufratjoen rannalla Bagdadista länteen sijaitseva Falluja kuului Yhdysvaltain vuonna 2003 syrjäyttämän presidentti Saddam Husseinin sunnalaisiin tukialueisiin.

Tilanne Fallujassa oli sodan alkuvaiheessa rauhallinen, vaikka miehitystä vastustettiin mielenosoituksin. Hyökkäys alkoi maaliskuussa 2004, kun neljä amerikkalaisen Blackwater-yhtiön työntekijää löydettiin hirtettyinä.

Al-Qaida otti vastuun tapahtuneesta, mutta se kostettiin koko kaupungille. Yhdysvaltain puolustusministeriön mukaan kyse oli kovimmasta kaupunkisodasta sitten Huen tapahtumien Vietnamissa 1968.

Fallujan tilanne oli pahin marraskuussa 2004, jolloin talokohtaiset ratsiat vaihtuivat öisiin pommituksiin. Uhrien kokonaismäärä ei ole selvillä – ja osa heistä ei ole vielä syntynytkään.

Pahempaa kuin Hiroshimassa

Fallujan sairaalan lääkäri Abdulkadir Alrawi tulee paikalle tutkittuaan aivoepämuodostumasta kärsivän vauvan, jonka ei usko selviytyvän. Samalla hetkellä sairaalasta sammuvat valot.

"Meiltä puuttuu kaikkein perustavinkin infrastruktuuri, ja siten myös keinot hätätilanteiden varalle", Alrawi sanoo.

Sveitsissä 2010 julkaistun tutkimuksen mukaan sota on aiheuttanut Fallujassa pahempia terveys- ja geenihaittoja kuin Hiroshiman ja Nagasakin atomipommit vuonna 1945.

Esimerkiksi leukemia on lisääntynyt 38-kertaisesti, kun Japanissa kerroin oli 17.

Basran pitkä kärsimys

Etelä-Irakissa Kuwaitin ja Iranin rajalla sijaitsevan Basran asukkailla on pitkä kärsimyshistoria. Heitä piinasi Irania vastaan käyty sota, joka kesti miltei koko 1980-luvun, ensimmäinen Persianlahden sota 1990-91 ja Yhdysvaltain miehitys vuodesta 2003.

Bagdadin yliopiston tutkimuksen mukaan synnynnäiset epämuodostumat olivat kymmenkertaistuneet Basrassa jo vuonna 2001. Suunta on yhä nouseva.

Amerikkalaisten rahoittama Basran lastensairaala avattiin 2010, mutta sekin kärsii perustavanlaatuisista puutteista.

"Sädehoitolaite seisoi yli 1,5 vuotta Basran satamassa, kun satamamaksujen maksajasta ei tullut selvyyttä. Lapsia kuoli hoitoa odottaessaan", Laith Shakr al-Sailhi sanoo. Hän on sairaan pojan isä ja johtaa Irakin syöpälasten yhdistystä.

"Hoitojonot Bagdadissa ovat loputtomia, eikä aika ole potilaiden puolella", hän lisää.

Sailhin mukaan syövän hoito naapurimaissa, Syyriassa, Jordaniassa tai Iranissa, maksaa tuhansia euroja ja tuhoaa helposti perheen talouden.

"Iranissa hoidon saa noin 3 800 eurolla, ja monet perheet hakeutuvat sinne. He saattavat nukkua kadulla, koska rahat eivät riitä hotelliin", Sailhi kertoo.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia