Somalian naispoliitikkojen tavoitteena puolet parlamentista | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Somalian naispoliitikkojen tavoitteena puolet parlamentista

Somalian naiset ovat tyytymättömiä vallanjakoon miesvaltaisessa väliaikaishallituksessa.

Somalian vuonna 2004 valitun väliaikaishallituksen kausi päättyy elokuussa. Uudet valtarakenteet ovat työn alla, mutta ne eivät tyydytä naisia.

Somalian hallituksen ainoa naisministeri tohtori Mariam Aweis Jama ja presidentinkansliassa naisten asioita hoitava Malyun Sheik Heidar kertovat näkemyksiään IPS:n haastattelussa.

Jaman mukaan Somalian miehet eivät kunnioita naisia ja rajoittavat heidän rooliaan politiikassa.

"Maamme historiassa naisille on aina varattu vain yksi ministerinvirka, naisten kehityksen ja perhehuollon ministeriö. Mutta tulevaan hallitukseen lähdemme tasa-arvon pohjalta", Heidar sanoo.

Hänestä on häpeällistä, että naisilla ei ole ainuttakaan kuvernöörinvirkaa, vaikka maa jakautuu 18 hallintoalueeseen ja liki sataan piiriin. Ainoastaan yhtä pääkaupungin Mogadishun osaa johtaa nainen.

"Naisilla tulee olla oikeus presidentin, pääministerin ja parlamentin puhemiehen virkaan. Lisäksi naisia tarvitaan ulkomaanedustustojen johtopaikoille", Jama vaatii.

Naisia huijattiin

Keniassa 2004 pidetyssä Somalian kansallisessa sovintokokouksessa annettiin naisille 12 prosenttia väliaikaisen parlamentin paikoista. Jaman mukana naisia kuitenkin huijattiin.

Kaikkiaan 550 kansanedustajasta on naisia vain 41 eli seitsemän prosenttia. Parlamentin 27 valiokunnasta ainoastaan ihmisoikeusvaliokuntaa johtaa nainen.

Somalian 20 puolueessa naisten osuus on tuplaantunut vuoden 2004 jälkeen noin 11 prosenttiin. He hoitavat pääasiassa suhdetoimintaa ja naisten asioita.

Uudessa parlamentissa naisten osuuden on määrä nousta 30 prosenttiin. Päätös hyväksyttiin yksimielisesti tammikuun alussa Djiboutissa pidetyssä kokouksessa, jossa luonnosteltiin uutta perustuslakia. Aloitteen teki maltillisen uskonnollisen linjan pitkäaikainen kansanedustaja Sheik Jama Hajji Hussein.

Kova kamppailu

"Profeetta Muhammedin aikaan naiset opettivat uskonnollisissa kouluissa. Heillä voi nytkin olla tärkeä rooli yhteiskunnassa. Ei haittaa, jos nainen nousee pääministeriksi tai parlamentin puhemieheksi", Hussein sanoo.

Jaman mielestä 30 prosentin edustus ei kuitenkaan riitä. "Sanon nyt kuuluvalla äänellä, että kun siirtymävaihe päättyy, me haluamme 50 prosenttia parlamenttipaikoista."

"Maassa on tuhansittain koulutettuja naisia ja satoja, jotka ovat erikoistuneet politiikkaan. Olen varma, että somalinaisilla on johtamiseen vaadittava tieto ja voima", hän jatkaa.

Edessä on kova kamppailu, sillä monet uskonnolliset ja perinteiset johtajat haluavat yhä pitää naiset ulkona politiikasta.

"Islam kertoo meille, että epäonni kohtaa niitä, joita naiset johtavat", tunnettu heimojohtaja Ugas Abokar Islow Hassan vakuuttaa.

"Naisen pää ei riitä johtamaan maata", pääkaupungin al-Huda-moskeijan imaami Sheik Farah Yusuf Mohamed vahvistaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia