Selvitys: Ilmastonmuutos aiheuttaa paikallista siirtolaisuutta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Selvitys: Ilmastonmuutos aiheuttaa paikallista siirtolaisuutta

Myrskyjen, tulvien ja kuivuuden kodeistaan ajamat ihmiset pyrkivät yleensä palaamaan kotiseuduilleen, sanoo Worldwatch Institute.

Myrskyjen, tulvien ja kuivuuden takia kotinsa jättäneet muuttavat yleensä lähialueille, kerrotaan Worldwatch instituutin tekemässä raportissa.

Tutkimus ei ole mullistava, mutta se tuo tärkeää tietoa ilmastonmuutoksen ja ihmisten muuttoliikkeiden ymmärtämiseksi. Tutkimuksen mukaan monet nykytulkinnat, joiden mukaan ilmastonmuutos aiheuttaa jopa miljardi pakolaista, ovat selvästi yliampuvia.

"Tutkimustieto valottaa muuttoliikkeisiin liittyvää monimutkaista päätöksentekoa sekä tarjoaa tarkempia arvioita haavoittuvista väestönryhmistä", sanoo raportin tekijä, sosiologian apulaisprofessori Lori hunter Coloradon yliopistosta, Yhdysvalloista.

Tutkimuksen mukaan kahdenlaisilla alueilla on riski vakaviin ilmastovaikutuksiin: matalat rannikkolalueet, jotka ovat herkkiä tulville ja siitä aiheutuville sairauksille sekä kuivat alueet, joissa kaupunkilaisilla ei ole yleensä ole riittävää jakeluverkostoa, vaikka vettä olisikin riittävästi.

Raportin mukaan ympäristötekijät ovat harvoin ainut syy muuttamiseen. Taustalla on yleensä myös taloudellisia ja poliittisia paineita. Lisäksi väestönkasvu aiheuttaa painetta alueiden kestävyydelle.

Huomioitavaa on myös, että ympäristönmuutoksiin liittyvä muuttaminen ei ole uusi ilmiö, Worldwatch Institute sanoo.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia