Reilun kaupan tuottajille enemmän päätösvaltaa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Reilun kaupan tuottajille enemmän päätösvaltaa

Reilun kaupan järjestelmässä jaettiin äänivalta tasan kehitysmaiden tuottajien ja vientimaiden edustajien kesken.

Kehitysmaiden tuottajilla on jatkossa enemmän äänivaltaa Reilun kaupan järjestelmässä.

Reilun kaupan kansainvälisessä vuosikokouksessa päätetty uusi omistusjako tarkoittaa sitä, että tuottajien demokraattisesti valituilla edustajilla ja tuotteita kuluttavien maiden merkkijärjestöillä on yhtä suuri äänivalta Reilun kaupan päätöselimissä.

"Mielestäni on keskeistä, että tuottajilla on suuri valta itse päättää Reilun kaupan järjestelmän kehittämisestä, koska koko järjestelmä on luotu nimenomaan köyhien viljelijöiden ja työntekijöiden valtaistamiseksi", sanoo Reilun kaupan edistämisyhdistyksen toiminnanjohtaja Janne Sivonen.

"Tuottajat myös tietävät, miten Reilun kaupan järjestelmää tulisi kehittää jotta se hyödyttäisi heidän liiketoimintaansa ja yhteisöjään parhaiten", sanoo Sivonen.

Aiemmin jokaisella kansainvälisen Reilun kaupan jäsenjärjestöllä oli yksi ääni, minkä tuloksena 21 pohjoisella merkkijärjestöllä oli suurempi äänivalta kuin kolmella eteläisellä tuottajaverkostolla.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia