Raportti: "Hyökkäys Iraniin ei tuhoaisi ydinohjelmaa" | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Raportti: "Hyökkäys Iraniin ei tuhoaisi ydinohjelmaa"

Yhdysvaltalaiset huippuasiantuntijat varoittavat iskun seurauksista.

Yhdysvaltain tai Israelin ilmaisku hidastaisi Iranin ydinaseen valmistumista, mutta ei estäisi sitä. Muut seuraukset olisivat vaarallisia, tuore asiantuntijaraportti varoittaa.

Wilson International Center for Scholars -laitoksen raportin on allekirjoittanut yli 30 ulko- ja sotilaspolitiikan huippuvaikuttajaa.

Joukossa on kolme entistä presidentin turvallisuuspoliittista neuvonantajaa, Brent Scowcroft, Zbigniew Brzezinski ja Sandy Berger, ja kaksi Yhdysvaltain asevoimien sotatoimialueen päämajan Centcomin entistä komentajaa, kenraali Anthony Zinni ja amiraali William Fallon.

Raportissa arvioidaan, että Israelin yksin tekemä isku viivyttäisi Iranin ydinohjelmaa kahdella vuodella ja Yhdysvaltain massiivisempi hyökkäys korkeintaan neljällä vuodella.

Iskun seurauksena Iran ryhtyisi varmasti vastatoimiin. Lisäksi Iranille pakotteita asettanut rintama hajoaisi ja Iranin halu hankkia ydinase vain vahvistuisi, raportti listaa.

Tieto säilyisi

Raportin mukaan ilmaiskut, hyökkäykset tietoverkoissa ja salaiset operaatiot tekisivät tuhoa Iranissa. Tieto ja kokemus, joiden avulla ydinohjelman voisi käynnistää uudelleen, kuitenkin säilyisivät.

Isku vakuuttaisi Iranin johdon siitä, että Yhdysvallat pyrkii vaihtamaan maan hallituksen, joten ydinpommin rakentaminen koettaisiin entistä tärkeämmäksi, raportissa järkeillään.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on vaatinut, että USA piirtää "punaiset linjat", joiden yli Iran ei saa mennä joutumatta vastaiskun kohteeksi. Kun ulkoministeri Hillary Clinton torjui vaatimuksen syyskuun alussa, Israel ilmoitti toimivansa tarvittaessa yksin.

Presidentti Barack Obaman hallitus vastustaa jyrkästi Israelin iskua. Perusteet ovat samoja kuin uudessa raportissa, jonka takana on myös lukuisia tunnettuja republikaanivaikuttajia.

Raportti on laadittu puolen vuoden aikana käytyjen keskustelujen pohjalta, ja allekirjoittajat korostavat sen epäpoliittista luonnetta ja asiapohjaa.

Ydinaseen vaarat

Raportti myöntää, että ydinaseen omistava Iran "olisi vaarallinen haaste Yhdysvaltain eduille ja turvallisuudelle ja Israelin turvallisuudelle." Sen mukaan Iran on koettanut kahdesti salaa laajentaa ydinohjelmaansa. Asevoimaa sitä vastaan tulisi kuitenkin käyttää vain "viimeisenä mahdollisuutena".

Iran ei ole toistaiseksi päättänyt hankkia ydinpommia, ja jos se tekisi niin, USA:n tiedustelu saisi asian selville, raportissa uskotaan. Iran tarvitsisi 1-4 kuukautta rikastaakseen uraania pommin tarpeisiin ja lisäksi kaksi vuotta valmistaakseen luotettavan ydinkärjen.

Jos Yhdysvallat haluaisi varmistaa, ettei Iran saa ikinä ydinasetta, sen pitäisi "käydä huomattavan laajaa ilma- ja merisotaa pitkän aikaa, todennäköisesti useita vuosia."

Iranin johdon kaataminen ja maan alueellisen vaikutusvallan heikentäminen vaatisivat vielä suurempia ponnistuksia, ja ainakin osa Iranista olisi miehitettävä.

Raportissa myönnetään, että rajoitetulla iskulla Iraniin Yhdysvallat voisi osoittaa liittolaisille olevansa tosissaan. Ydinaseiden leviäminen ehkä hidastuisi, mutta hinta olisi todella kova.

"Uskomme, että Iran ryhtyisi vastaiskuun, joka surmaisi amerikkalaisia ja tuhoaisi yhdysvaltalaista omaisuutta alueella. Se vaikuttaisi kielteisesti USA:n etuihin Irakissa, Afganistanissa, Persianlahdella ja muualla."

Isku Iraniin tuskin kaataisi maan hallitusta, vaan "pikemminkin yhdistäisi väestöä hallituksen taakse", raportti summaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia