Raportti: EU-maat eivät noudata kehitysapusitoumuksiaan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Raportti: EU-maat eivät noudata kehitysapusitoumuksiaan

Myös Suomen kehitysapubudjetin osuus bruttokansantulosta on laskenut, käy ilmi tuoreesta AidWatch-raportista.

EU-maat leikkasivat kehitysapuvaroistaan viime vuonna noin 500 miljoonaa euroa, käy ilmi kehitysyhteistyöjärjestöjen AidWatch-raportista. Järjestöjen CONCORD-yhteenliittymän tekemän raportin mukaan leikkauksista on tullut yleinen trendi.

Raportin mukaan viime vuonna kehitysapubudjettiaan leikkasi 11 EU-maata, eniten talouskriisin kourissa kärvistelevät Kreikka ja Espanja.

EU-maat ovat sitoutuneet nostamaan kehitysavun osuuden bruttokansantulostaan 0,7 prosenttiin vuoteen 2015 mennessä. Tähän mennessä siihen ovat kuitenkin päässeet vain Luxemburg, Tanska, Ruotsi ja Alankomaat, raportissa kerrotaan.

Raportin tekijät ovat huolissaan kehitysavun määrän lisäksi myös siitä, mihin apua käytetään.

"Kriisiaikoina on tärkeää keskittää apu köyhyyden vähentämiseen, ei siihen, että syvennetään EU:n kauppaan ja turvallisuuteen liittyviä intressejä", toteaa kehitysyhteistyöjärjestö ActionAidin Ugandan maajohtaja Arthur Larok CONDORDin tiedotteessa.

EU antoi viime vuonna kehitysapua yhteensä noin 53 miljardia euroa. Raportin mukaan 14 prosenttia siitä ei ollut aitoa eli kehitysavuksi oli laskettu esimerkiksi velkahelpotuksia ja pakolaiskuluja.

Suomen kehitysaputilannetta raportti kuvaa ristiriitaiseksi. Suomi on sitoutunut 0,7 prosentin tavoitteeseen hallitusohjelmassaan, mutta toisaalta apu putosi viime vuonna 0,55 prosentin bruttokansantulo-osuudesta 0,52 prosenttiin.

Suomen kehitysapu oli vuonna 2011 yhteensä noin 1,013 miljardia euroa, josta noin 95 prosenttia oli niin sanottua aitoa apua.

Suomen kehitysapurahojen määrä päivitetty juttuun 28.6.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia