Puolueissa laaja yksimielisyys kehitysyhteistyöstä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Puolueissa laaja yksimielisyys kehitysyhteistyöstä

Kehitys-Utveckling-lehden selvityksen mukaan lähes kaikki puolueet ovat yksimielisiä kehitysyhteistyömäärärahojen korottamisesta ensi vaalikaudella. Perussuomalaisia lukuun ottamatta kaikki pitävät

Kehitys-Utveckling-lehden selvityksen mukaan lähes kaikki puolueet ovat yksimielisiä kehitysyhteistyömäärärahojen korottamisesta ensi vaalikaudella. Perussuomalaisia lukuun ottamatta kaikki pitävät kiinni Suomen kansainvälisestä sitoumuksesta nostaa määrärahat 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2015 mennessä.

Vaikea taloustilanne heijastuu kuitenkin puolueiden kannanotoissa. Lisärahoitusta kehitysyhteistyöhön puolueet etsivät ensisijaisesti kansantalouden kasvusta ja paremmasta työllisyydestä. Rahojen kohdentamisessa Vasemmistoliitto, sdp ja vihreät ovat huolestuneita, että ilmastonmuutoksen torjunta syrjäyttää perinteiseen köyhyyden vähentämiseen tähtäävää työtä kehitysmaissa.

Porvaripuolueiden kohdennuksissa painottuvat perusterveydenhoito, maatalouden kehittäminen ja koulutus. Lisäksi kehitysyhteistyön pitäisi tarjota yksilöille valmiuksia parantaa omaa elämänlaatuaan. Ulkoministeri Alexander Stubbin aloite lisäpanostuksesta rauhanrakentamiseen saa kannatusta useammassa puolueessa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia