"Politiikka voi pelastaa maapallon" | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

"Politiikka voi pelastaa maapallon"

Planeetan tilasta huolestunut World Future Council vaatii muun muassa ympäristölukutaitotestiä poliitikoille.

Maailman tulevaisuutta uhkaavat kriisit johtuvat ympäristöasioita ymmärtämättömästä politiikasta. Planeetan pelastamiseksi on muutettava politiikkaa, World Future Council (WFC) linjaa.

Politiikka on tahtomattaan heikentänyt luonnon monimuotoisuutta ja kiihdyttänyt ilmastonmuutosta, aavikoitumista, merien saastumista sekä metsäkatoa.

WFC:n ratkaisu on lopettaa "paha" politiikka ja siirtyä sellaiseen, joka turvaa elinkelpoisen planeetan tuleville sukupolville. Järjestö julkisti kesäkuun alussa listan kiireellisimmistä toimista.

"Maapallo on hätätilassa. Tärkein työkalu tilanteen korjaamiseksi on politiikka", WFC:n perustaja ja puheenjohtaja Jakob von Uexküll tiivistää.

Viisi vuotta sitten perustetun WFC:n päämaja on Hampurissa, mutta se kokoaa yhteen 50 tunnettua muutosvaikuttajaa eri puolilta maailmaa.

Tylsää mutta tarpeellista

"Politiikka voi tuntua tylsältä, mutta sen avulla yhteiskuntiamme muovataan", von Uexküll sanoo.

Esimerkiksi Saksan hallitus aloitti vuonna 2000 syöttötariffipolitiikan, jonka seurauksena 22 prosenttia maan energiantarpeesta tuotetaan jo uusiutuvista lähteistä. Syntyneiden uusien työpaikkojen määrä ylittää maan autoteollisuuden.

"Parhaiden lakien ja poliittisten aloitteiden avulla voimme mobilisoida luovuuden ja yrittäjyyden turvaamaan planeetan tulevaisuuden", von Uexküll uskoo.

Pahan politiikan tuhovaikutus kuitenkin jatkuu. 3 000 maailman suurinta yritystä välttää vuosittain 1 760 miljardin euron kulut, jotka aiheutuvat toiminnan ympäristövaikutuksista, YK:n ympäristöohjelma Unep laskee.

Raha herrasta palvelijaksi

Von Uexküll arvioi, että harva yritys olisi voitollinen, jos se vastaisi kaikista aiheuttamistaan kuluista.

Jos fossiilisten polttoaineiden ja ydinenergian tuotannolta poistetaan tukiaiset, uusiutuvan energian kehitys "räjähtää", hän uskoo.

WCF:n tavoitteena on planeetan elvyttäminen, rahan palauttaminen palvelijan rooliin, päättäjiä ja kansalaisia koskeva ympäristökasvatus sekä tulevaisuuden turvaaminen.

Käytännön toimiin kuuluvat siirtyminen uusiutuviin energialähteisiin, rahoitusmekanismien sääntely, kestävien ekosysteemien turvaaminen, naisten kouluttaminen ja ydinaseiden kieltäminen.

WFC esittää verotuksen painottamista työn sijasta luonnonvaroihin hiili- ja saasteverojen avulla.

Ekolukutaito testiin

Ehdotuksista kiistanalaisimpia lienee vaatimus, jonka mukaan poliitikot, virkamiehet, ekonomistit ja liiketalouden opiskelijat joutuisivat ympäristölukutaitotestiin.

"Ekolukutaito on vaikuttajille välttämätön. Heitä ei voi ottaa vakavasti, elleivät he tunne todellisia riskejä ja vaaroja", von Uexküll painottaa.

Hän muistuttaa, että talous riippuu kokonaan luonnosta, vaikka talousteoriat esittävät asian päinvastoin.

"Moni ekonomisti uskoo, että jos ruoantuotanto romahtaa, voimme pitää talouden pyörimässä valmistamalla iPodeja."

WFC haluaa, että YK:hon ja kansanedustuslaitoksiin nimetään tulevien sukupolvien valtuutetut valvomaan kehitystä.

Von Uexküll korostaa, että WFC:n esittämät toimet ovat välttämättömiä, jos planeetta halutaan säilyttää asumiskelpoisena. "Tämä on realistinen toivon sanoma. Isot askeleet ovat helpompia kuin pienet."

Rio+20

Vuonna 1992 pidetyn YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssin seurantakokous Rio+20 järjestetään 20.-22.6.

Alkuperäisessä Rio de Janeiron kokouksessa hyväksyttiin ilmastoa, luonnon monimuotoisuutta ja aavikoitumista koskevat sopimukset sekä julistus kestävästä kehityksestä ja sen toimintaohjelma Agenda 21. YK:n jäsenmaat sitoutuivat toteuttamaan kestävää kehitystä.

Rio+20 –konferenssi etsii vihreästä taloudesta eväitä kestävälle kehitykselle ja köyhyyden vähentämiselle.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia