Planille rahoitus alkuperäiskansaprojekteihin Guatemalassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Planille rahoitus alkuperäiskansaprojekteihin Guatemalassa

Latinalaisen Amerikan kehityspankin tuella avustetaan neljän vuoden aikana lähes kuutta tuhatta perhettä.

Latinalaisen Amerikan kehityspankki on myöntänyt kansainväliselle Planille lähes puolentoista miljoonan dollarin rahoituksen alkuperäiskansojen naisten ja lasten ruokaturvan parantamiseen Guatemalassa.

Plan oli yksi seitsemästä kansalaisjärjestöstä, joille pankki myönsi rahoitusta Japanin hallituksen lahjoittamasta seitsemän miljoonaa dollarin potista.

Planin nelivuotinen ravitsemusprojekti Guatemalassa ulottuu Baja Verapazin alueen viiteen kuntaan. Tavoitteina on satomäärien kasvattaminen sekä kotiviljelmien lajikkeiden monipuolistaminen, jotta ruoan saatavuus kohentuisi. Paikallista maataloutta halutaan myös kehittää, jotta asukkaille syntyisi uusia tulonhankintamenetelmiä.

Kehityspankin rahoituksella järjestö laskee voivansa avustaa jopa kuutta tuhatta perhettä. Etusijalla järjestön työssä ovat alle viisivuotiaat sekä aliravitsemuksesta kärsivät lapset, tarkentaa Plan Guatemalan johtaja Debora Cobar.

Latinalaisen Amerikan kehityspankki vastaanotti lähes 2000 hakemusta kaikkiaan 26:sta Etelä-Amerikan ja Karibian maasta. Lopullisesti rahoitusta saavista järjestöistä päätti Japanin hallituksen köyhyyden vähentämiseen erikoistunut rahasto.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia