Perhekoko pienenee Keski-Amerikan maissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Perhekoko pienenee Keski-Amerikan maissa

Kärkimaa Costa Ricassa väkiluku voi ilman maahanmuuttoa kääntyä muutaman vuoden kuluttua laskuun.

Guatemalassa asuva kahden lapsen äiti María José Aceituno ei aio hankkia lisää jälkeläisiä. "Mieluummin kaksi tyytyväistä lasta kuin kymmenen tyytymätöntä", viestintätoimistossa työskentelevä Aceituno sanoo.

Keski-Amerikan maat ovat painaneet jarrua väestönkasvussa tarjoamalla seksivalistusta ja perhesuunnittelua köyhyyden ja sosiaalisen eriarvoisuuden koettelemille asukkailleen.

Myös elinkustannusten nousu ja turvattomuus ovat vähentäneet perheiden halua tehtailla lapsia. Aceituno kuuluu uuteen keskiamerikkalaiseen sukupolveen, joka tähtää pieneen perheeseen. Vielä viime vuosituhannen lopulla 5-10 lasta oli normaali perhekoko.

Kymmenessä vuodessa 15-49-vuotiaiden naisten keskimääräinen lapsiluku on laskenut viidestä 3,6:een, selviää Guatemalan terveysministeriön kyselytutkimuksesta. Nyt yli puolet parisuhteessa elävistä naisista käyttää jotain ehkäisymenetelmää.

"Väestö on selvästi hyväksymässä perhesuunnittelun. Enää tuloja ei tarvitse jakaa kymmenen vaan neljän henkilön kesken. Se parantaa lasten mahdollisuuksia saada terveydenhoitoa, koulutusta, ruokaa ja vaatteita", guatemalalaisen perhejärjestön edustaja Dalila de la Cruz sanoo.

Kielimuuri estää valistusta

Guatemala sai vuonna 2009 perhesuunnittelulain, joka salli seksuaalikasvatuksen peruskouluissa ja helpotti ehkäisyvälineiden jakamista. Silti alle 20-vuotiaat synnyttivät virallisten tilastojen mukaan yli 45 000 lasta vuonna 2010.

Kielimuuri on Guatemalassa todellinen este. Espanjan lisäksi maassa puhutaan garifunaa sekä 22:ta mayakieltä.

"Jotkut naiset ovat saaneet ohjeistuksen vain espanjaksi eivätkä osaa siksi käyttää ehkäisyvälineitä", alkuperäisasukasnaisten terveysliiton Griselda Lorenzo kertoo.

"Monet naiset valitsevat ehkäisyruiskeen salatakseen ehkäisyn aviomiehiltään. Naiset pelkäävät miestensä lyövän tai hylkäävän, jos nämä pääsevät perille ehkäisyn käytöstä."

Ehkäisynä pidättäytyminen

Costa Ricassa perhesuunnitteluun on ohjeistettu vuosikymmeniä. 1970-luvulla kampanjoitiin iskulauseella "Hanki sen verran lapsia kuin voit tehdä onnelliseksi". Myös katolinen kirkko järjesti perhesuunnittelukursseja, feministisen toimintakeskuksen Ana Caicedo sanoo.

Costa Rican syntyvyys on vähentynyt niin, että muutaman vuoden kuluttua väkiluku voi ilman maahanmuuttoa kääntyä laskuun.

Myös naapurimaat Nicaragua, Honduras ja El Salvador ovat ponnistelleet perhesuunnittelun eteen, ja kaikissa syntyvyysaste on noin puoliintunut 40 vuodessa.

Katolisen kirkon vaikutus kuitenkin laimentaa sukupuolivalistusta Keski-Amerikassa. "Virallinen opastus keskittyy hi-viruksen torjuntaan ja perhe-elämän pyörittämiseen. Ehkäisystä, abortista ja seksuaalisesta monimuotoisuudesta ei jaeta tietoa", lääkäri Freddy Cárdenas Nicaraguan perheyhdistyksestä harmittelee.

"Monesti ainoaksi tavaksi ehkäistä teiniraskauksia ja hiviä tarjotaan seksistä pidättäytymistä", El Salvadorin terveysliiton María de la Paz sanoo.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia