Nuoret viisi kertaa muita useammin työttöminä Intiassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Nuoret viisi kertaa muita useammin työttöminä Intiassa

Moni intialaisnuori on hyväpalkkaisessa työssä, mutta vakituinen kokopäivätyö on vain harvalla.

Vain noin 26 prosentilla Intian koko väestöstä on vakituinen, kokopäiväinen työ, käy ilmi Gallupin kyselytutkimuksesta. Tutkimuksen mukaan etenkin nuoret kärsivät työn puutteesta.

5 000 yli 15-vuotiaalle intialaiselle tehdyn kyselyn mukaan nuorilla eli 15–30-vuotiailla on käytännössä yhtä usein pysyvä kokopäiväinen työ kuin muillakin ikäryhmillä. 15–30-vuotiaat ovat kuitenkin viisi kertaa muita ikäryhmiä useammin työttömiä ja kaksi kertaa muita useammin alityöllistettyjä.

Kyselyn mukaan positiivisiakin merkkejä on nähtävissä. Niin sanotuissa valkokaulustöissä eli hyvätuloisissa töissä on vain 16 prosenttia 48–66-vuotiaista kokopäivätyössä käyvistä. Nuorista valkokaulustöissä on kuitenkin 22 prosenttia.

Ennusteiden mukaan Intian työvoimassa on vuonna 2025 noin 300 miljoonaa nuorta, mikä tarkoittaa, että nuorten työttömyysongelma vain pahenee. Teollisuuden työpaikoissa on kuitenkin mahdollisuus kasvuun, Gallup toteaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia