Naisia käännytetään pakolla muslimeiksi Pakistanissa – Pakkokäännytysten vastaiset lait eivät ole edenneet | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Naisia käännytetään pakolla muslimeiksi Pakistanissa – Pakkokäännytysten vastaiset lait eivät ole edenneet

Käännytyksiin liittyy myös kaappauksia, väkivaltaa, ihmiskauppaa ja kiristystä. Pakistanin ”talebanisoitunut” ilmapiiri tekee asiaan puuttumisen vaikeaksi.

Huivipäisiä tyttöjä luokkahuoneessa.

Kristittyjä tyttöjä koulussa Peshawarissa arkistokuvassa vuodelta 2011. Pakistanin vähemmistöuskontoihin kuuluvia tyttöjä käännytetään islamiin jopa vastoin heidän tahtoaan. Kuva: Ashfaq Yusufzai / IPS.

(IPS) -- Viisitoistavuotias pakistanilainen Michelle kaapattiin, myytiin, pakotettiin kääntymään islaminuskoon ja naitettiin tuntemattomalle. Kaksi vuotta tapahtuneen jälkeen sukulaiset kaihtavat häntä yhä.

”Tätini ja setäni ovat hylänneet minut, eivätkä isoveljeni ole suostuneet edes puhumaan kanssani. Heidän mielestään olen tuottanut heille häpeää”, Michelle sanoo.

Hän on yksi monista Pakistanin vähemmistöuskontoihin kuuluvista hinduista tai kristityistä, jotka on saman kaavan mukaan tempaistu omista yhteisöistään. Pakistanin 220 miljoonasta asukkaasta 96 prosenttia on muslimeja. Hinduja on 2,14 prosenttia ja kristittyjä 1,27 prosenttia.

”Tänä vuonna on raportoitu ainakin kuudestakymmenestä pakkokäännytyksestä”, Center for Social Justice -järjestön toimitusjohtaja Peter Jacob kertoo.

Satoja ilmoittamattomia tapauksia

Michellen kaappaajat sekä avioliiton siunannut pappi ovat vapaalla jalalla, vaikka miehet syyllistyivät muun muassa kaappaukseen, ihmiskauppaan ja raiskaukseen.

”On useita lakeja, joiden rikkomisesta heitä voisi syyttää. Syyttäjä ei kuitenkaan ole tehnyt niin”, Jacob toteaa.

Tohtori Ramesh Kumar Vankwanin mukaan sadat tapaukset jäävät ilmoittamatta. Vankwani on Pakistanin kansalliskokouksen ja Pakistania tällä hetkellä hallitsevan Tehreek-e-Insaf -puolueen jäsen. Hän on myös Pakistanin hinduneuvoston päätukija.

Kansalaisjärjestö Legal Aid Societyn projektijohtaja Rukhsana Khokhar selittää ilmoittamatta jättämisen syitä. ”Uhrin perhe epäröi mennä poliisin puheille, sillä poliisin tylyä asennetta pelätään. He arastelevat myös siksi, että pelkäävät vaikutusvaltaisten syyllisten kostoa.”

”Tie oikeuden toteutumiseen on paitsi pitkä ja monimutkainen, myös kallis. Usein se ylittää perheiden maksukyvyn”, Khokhar sanoo.

Kääntyminen pakokeinona

Kaikki käännynnäiset eivät kuitenkaan ole samanlaisia. Suurin osa tulee maaseudun köyhistä hinduyhteisöistä. Tytöt ovat oppimattomia ja Khokharin sanoin ”heitä ympäröi naisviha ja patriarkaalisuus”.

Koulutettujen ja varakkaiden hindutyttöjen islamiin kääntymisen syyt ja tavat ovat toiset, mutta hinduyhteisön hylkääminen kytkeytyy samaan miesvaltaisuuteen. Koulutetut tytöt näkevät islamin ainoana keinona paeta järjestettyä avioliittoa oppimattoman hindumiehen kanssa. He vaihtavat uskontoa vapaaehtoisesti.

Lakialoitteet eivät etene

Vankwanin mukaan moni parlamentaarikko myöntää, että pakkokäännytyksiä tapahtuu, mutta he eivät pidä niitä huolestuttavan yleisinä. Tuhat tapausta vuodessa ei tunnu 220 miljoonan ihmisen joukossa paljolta.

”Minä sanon, että jos yksikin ihminen käännytetään pakolla, on meidän velvollisuutemme tehdä tästä käytännöstä loppu lainsäädännön avulla.”

Vuosien mittaan onkin tehty useita lakialoitteita pakkokäännytysten kriminalisoimiseksi, mutta ne eivät ole johtaneet mihinkään. Vuonna 2020 parlamentaarinen komitea ampui alas lakiluonnoksen pakkokäännytyksistä jo ennen kansalliskokoukselle vientiä. Uskontoministeri Noorul Haq Qadri perusteli torjuntaa ”epäsuotuisalla ympäristöllä”.

Politiikan ja riskien analysoija Huma Yusufin mukaan epäsuotuisa sosiaalinen, uskonnollinen ja poliittinen ympäristö tarkoittaa, että ”talebanisoituneessa” Pakistanissa sellainen laki ei voisi saada tukea mistään.

”Termi pakkokäännytys oikeastaan peittää, mistä kaikesta on kysymys. Käännytyksiin voi liittyä kaappauksia, raiskauksia, muuta väkivaltaa, ihmiskauppaa ja kiristystä. Ne myös rikastuttavat käännynnäisiä avioliittoon vihkiviä pappeja ja lahjottuja poliiseja sekä silmänsä sulkevia maistraatteja”, Yusuf sanoo.

”Torjuessaan lakialoitteen lainsäätäjämme tukevat ihmiskauppaa ja väkivaltaa. Kuinka se palvelee islamia?”

Käännyttäjä on tyytyväinen

Viimeisin lakialoite torpattiin, koska sen vastustajat eivät hyväksyneet lakiin sisällytettyjä 18 vuoden alaikärajaa uskonnon vaihtamiselle, 90 päivän harkinta-aikaa ennen kääntymistä ja vaatimusta, että kääntynyt todistaa kääntymyksensä aitouden tuomarin edessä.

Sindhin maakunnassa sata vuotta vanhaa islamilaista seminaaria, madrassaa, johtava Pir Abdul Khaliq on onnellinen. Hän myöntää olleensa yksi niistä uskonmiehistä, jotka uhkasivat ministeriötä seuraajiensa katumielenosoituksilla, jos laki hyväksyttäisiin. ”Laki oli kirjoitettu estämään islamin leviämistä.”

Puoli vuosisataa seminaaria johtanut Khaliq sanoo käännyttäneensä joukoittain miehiä ja naisia, ja kaikki ovat kääntyneet vapaasta tahdostaan.

”Olen käännyttänyt kahdeksanvuotiaita ja kahdeksankymmentävuotiaita, eikä kenelläkään ole ollut mitään sitä vastaan. Mihin lakia tarvittaisiin?”

Khokharinkaan mielestä ei ole ongelmaa, jos kokonaiset perheet kääntyvät.

”Michellen kaltaiset yksinäiset keskenkasvuiset ovat eri juttu. Mikseivät käännytetyt koskaan ole vanhempia naisia, miksi heidän täytyy paeta toiseen kaupunkiin ja mikseivät vanhemmat saa tavata heitä?”

Khaliq vastaa, ettei kääntymiselle ole ikärajaa. ”Mutta joskus tytöt ovat karanneet ja kääntyneet islamiin siksi, että ovat rakastuneet muslimimiehiin eivätkä uskontoon. Sellaisissa tapauksissa tytöille pitää antaa muutama päivä aikaa miettiä ratkaisuaan.”

”Joskus tyttö tulee toisiin ajatuksiin, mutta koska hän on karannut vanhempiensa kodista, hän ei voi palata. Sen jälkeen hänellä ei ole muuta mahdollisuutta kuin noudattaa alkuperäistä suunnitelmaansa ja kääntyä islamiin.”

Kommentit

Lähettänyt Mr KukkaMies (ei varmistettu) 9.2.2022 - 09:48

En löytänyt tietoa mitä halusin😡 HÖH! 😠😠😠

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia

Aiheeseen liittyvää