Miksi Israel vastustaa Iranin ydinohjelmaa? | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Miksi Israel vastustaa Iranin ydinohjelmaa?

Iranin ydinohjelmaa koskevat kysymykset ovat jälleen alkaneet kimpoilla ympäriinsä.  Erityisesti Israelin viimeaikaiset toimet, kuten pääministeri Benjamin Netanjahun vierailu Moskovassa, ovat herättäneet hämmennystä.

Iranin ydinohjelmaa koskevat kysymykset ovat jälleen alkaneet kimpoilla ympäriinsä.  Erityisesti Israelin viimeaikaiset toimet, kuten pääministeri Benjamin Netanjahun vierailu Moskovassa, ovat herättäneet hämmennystä.

Yhdysvalloissa on varoiteltu, että Iran saattaa jo pystyä valmistamaan yhden ydinaseen, mutta tieto on vahvistamatta.

Iran on tehnyt Kansainväliselle ydinenergiajärjestölle IAEA:lle ehdotuksen tilanteen ratkaisusta. On vielä epäselvää, miten neuvotteluihin osallistuvat kuusi valtaa - Yhdysvallat, Britannia, Ranska, Saksa, Venäjä ja Kiina - siihen reagoivat.

Kysymyksiä herättää sekin, miksi Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu kävi hiljan salaisella vierailulla Moskovassa.

Väitetään myös, että Israelin salainen palvelu pysäytti Arctic Sea -aluksen epäillessään sen kuljettavan venäläisiä ohjuksia Iraniin.

Iran kiistää edelleen ydinohjelmansa sotilaalliset ulottuvuudet, mutta muu maailma alkaa olla yhtä mieltä siitä, että kyse on asevarustelusta. On toinen kysymys, missä määrin se muodostaa maailmanlaajuisen uhkan.

Israelin hallituksen turvallisuuspoliittinen neuvonantaja Uzi Arad on tehnyt maansa kannan selväksi: sallittu raja ylittyy, kun Iranilla on valmius rikastaa aseluokan uraania, vaikkei se tekisikään niin.

IAEA raportoi elokuussa, että Iran jatkaa uraanin rikastusta vastoin YK:n päätöksiä eikä sotilaallisia tarkoitusperiä voida sulkea pois laskuista.

Yhdysvaltain uusi IAEA-lähettiläs Glyn Davies esitti epäilyn, että Iranilla saattaa olla valmius yhteen ydinpommiin.

USA:n YK-lähettiläs Susan Rice puolestaan toivoo, että kuusi valtaa onnistuisivat vastaamaan Iranin aloitteeseen vakavalla ja rakentavalla tavalla.

Israel vahtii silmä kovana, miten pitkälle maailma on valmis menemään pitääkseen Iranin ydinhankkeet aisoissa.

Israel tekee tosin muutakin. Ensin se kiisti jyrkästi, että Netanjahu olisi käynyt Moskovassa 7. syyskuuta. Sittemmin vierailu kuitenkin myönnettiin.

Israelilaislähteiden mukaan maa yrittää saada Venäjän luopumaan aikeestaan myydä Iranille kehittyneitä S-300-ilmatorjuntaohjuksia.

Jos Iran saisi ohjukset, Israelin mahdollisuudet iskeä sen ydinlaitoksiin heikkenisivät.

Israelilaisen Haaretz-lehden mukaan Netanjahu painosti Venäjää myös kiristämään Iranin vastaisia pakotteita, mihin se on ollut haluton.

Lehtitietojen mukaan Arctic Sea -aluksen salaisena lastina oli Iraniin matkaavia venäläisiä S-300-ohjuksia, minkä Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov on kiistänyt.

Israel epäilee, että kuuden vallan ryhmälle ehdottamansa vuoropuhelun avulla Iran pelaa onnistuneesti aikaa ja saa lykätyksi kansainvälisiä pakotepäätöksiä samalla, kun se jatkaa ydinaseen kehittelyä.

Israelilla itsellään tiedetään kuitenkin olevan ydinaseita, todennäköisesti jopa huomattavia määriä. Silti se on aina vakuutellut, ettei tuo niitä ensimmäisenä Lähi-itään.

Sekavan tilanteen tulevista kehityssuunnista voidaan saada viitteitä YK:n yleiskokouksen istunnon aikana.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu ehti jo lykätä saapumistaan, jottei joutuisi silmäkkäin Iranin presidentin Mahmud Ahmadinejadin kanssa avajaispäivänä 15. syyskuuta. Salissa istutaan aakkosjärjestyksessä ja Iranin ja Israelin välissä on vain kaksi valtiota. 

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia