Uutiset Terveys

Malarian valtakausi lähestyy loppuaan – Rokotekokeilujen tulokset ovat rohkaisevia

Malariaan kuolee vuosittain yli 400 000 ihmistä, joista suurin osa on lapsia. Kolmessa Afrikan maassa tehtyjen rokotetutkimusten tulokset antavat toivoa siitä, että malariakuolemia voidaan jo lähivuosina tuntuvasti vähentää.
Pieni vauva aikuisen sylissä terveydenhoitajan vastaanotolla.
Lapsen terveystarkastus käynnissä Homa Bayn piirikunnassa Keniassa, jossa on saatu lupaavia tuloksia malariarokotteen kokeiluissa. (Kuva: Joyce Chimbi / IPS)

(IPS) -- Eräänä aamuna Lillian Nekesan kolmevuotiaalla pojalla Kevinillä oli herätessään flunssan kaltaisia, klassisia malarian oireita. Kyseessä ei ollut Kevinin ensikohtaaminen taudin kanssa, eikä häntä kiidätetty oitis tunnin kävelymatkan päässä sijaitsevaan sairaalaan.

”Kului kaksi päivää, eikä Kevinin kunto kohentunut. Kun sitten saimme hänet sairaalaan, oli jo liian myöhäistä”, Nekesa muistelee.

Tapaus ei ole mikään harvinaisuus, Desmond Wanjala kertoo. Hän on yksi kymmenestä vapaaehtoisesta yhteisöterveydenhoitajasta, jotka palvelevat Kenian Buslan alueen tuhatta taloutta.

Wanjalan mukaan malaria on Buslassa kuusi kertaa yleisempää kuin Keniassa keskimäärin. Muillakin Victoriajärven lähialueilla malariaa esiintyy muuta maata runsaammin.

”Yli 70 prosentilla Buslan väestöstä on riski saada malaria, eikä apua ole aina saatavilla. Me olemme kaukana kylissä ja pääkuljetusmuoto sairaalaan on moottoripyörä, jonka kuljettaja laskuttaa 200500 Kenian shillinkiä (n. 1,54 euroa). Hinta on monille korkea”, Wanjala toteaa.

Uusi rokote pelastaa ihmishenkiä

Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan malariaan kuoli vuonna 2019 jopa 409 000 ihmistä. Lisäksi 229 miljoonaa ihmistä tarvitsi malarian vuoksi sairaalahoitoa. Kuolemista arviolta 94 prosenttia rekisteröitiin Afrikassa. Yksin Keniassa oli noin 3,5 miljoonaa sairaalahoitoa vaatinutta tapausta ja 10 700 malariakuolemaa vuodessa.

Tätä taustaa vasten ei ole ihme, että malariatutkija, tohtori Bernhards Ogulu on innoissaan uudesta malariarokotteesta, joka on saapunut markkinoille kauppanimellä Mosquirix.

”Mosquirix on hengenpelastaja varsinkin maaseudun malaria-alueiden lapsille. Vaikka malariahoito on ilmaista, lapset kuolevat tautiin edelleen, etupäässä koska heitä ei toimiteta ajoissa sairaalaan”, Ogulu sanoo.

Rokote kehitettiin erityisesti kasvattamaan lasten puolustuskykyä plasmodium falciparum -loista vastaan. Se on tappavin malariaa aiheuttavista hyttysen loisista, ja erityisen yleinen Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa.

Hyttysverkoillekin on yhä tarvetta

Rokotuksia kokeillaan parhaillaan Keniassa, Ghanassa ja Malawissa.

Malaria-asiantuntija, tohtori Christopher Odero kertoo, että rokotteen kansanterveydelliset hyödyt ovat valtavat, varsinkin jos rokotusten rinnalla jatketaan perinteisiä suojautumiskeinoja, kuten hyönteismyrkyillä käsiteltyjen hyttysverkkojen alla nukkumista.

Rokote ei suojaa kaikkia lapsia sairastumiselta, mutta se vähentää merkittävästi vakavaa tautimuotoa ja niin muodoin myös terveydenhoitojärjestelmään kohdistuvaa painetta.

Rokotteen ansiosta lasten sairastumiset malariaan voivat vähentyä keskimäärin viidestä kahteen tapaukseen vuodessa. Malariatapausten harventumisesta on lapselle monenlaista hyötyä, sillä usein toistuessaan malariatartunnat voivat johtaa krooniseen anemiaan ja lyhytkasvuisuuteen.

Laajempaan käyttöön lähivuosina

Koronapandemiasta huolimatta Keniassa on jo rokotettu 250 000 lasta, ja he ovat saaneet täyden neljän rokotuksen sarjan. Kaikkiaan Keniassa, Ghanassa ja Malawissa on annettu tähän mennessä 2,3 miljoonaa rokoteannosta. Rokotevalmistaja GSK on lisäksi luvannut lahjoittaa 10 miljoonaa annosta Mosquirixia.

Ogulu arvelee, että rokote tulee laajempaan käyttöön Keniassa seuraavan vuoden tai puolentoista kuluessa. Näin tapahtuu, mikäli harhakäsitykset rokotteesta eivät leviä.

Jotta korkea rokotuskattavuus saavutettaisiin ja korkealla tasolla pysyttäisiin, Wanjala toivoo hallituksen jatkavan yhteisöjen terveysvapaaehtoisten koulutusta. Vapaaehtoiset ovat tärkein linkki maaseutuyhteisöjen ja terveysasemien välillä.

Terveys lapsetmalaria Kenia

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Barbadoksen kenraalikuvernööri Sandra Mason istuu keltaisessa asussa juhlavassa tuolissa, univormuasuinen nainen ojentaa jotain hänen käteensä.

Barbadoksesta tulee tasavalta – Samalla maailman johtajien joukkoon liittyy yksi uusi naispresidentti

Barbados juhlistaa itsenäisyyspäiväänsä luopumalla monarkistisesta kytköksestä entiseen siirtomaaisäntäänsä.
Joukko värikkäisiin vaatteisiin pukeutuneita naisia jonottamassa, taustalla kerrostaloja.

Koronapandemia on kärjistänyt eriarvoisuutta – Miesten kuolleisuus on suurempaa, mutta naiset kärsivät taloudellisesti

Koronapandemia on koetellut koko maailmaa, mutta ei kuitenkaan tasapuolisesti. Punaisen Ristin raportin mukaan etenkin naiset, kaupungeissa asuvat ja siirtolaiset ovat kärsineet pandemian sosioekonomisista vaikutuksista.
Hylätty ostoskärry makaa vedessä. Vedenpinnasta heijastuu kerrostalo.

Hyvinvointia vai ekologista kestävyyttä? – Tutkimuksen mukaan yksikään maa ei ole onnistunut yhdistämään näitä tavoitteita

Ihmiset elävät pidempään ja saavat käydä koulua pidempään kuin 30 vuotta sitten. Samalla ympäristöön kohdistuva kuormitus on jatkuvasti kasvanut, eikä yksikään maa ole onnistunut turvaamaan kansalaistensa sosiaalista perustaa ilman ekologisten raja-arvojen ylittymistä.
Pimeän rakennuksen sisätila, etäällä joukko lapsia.

Nälkä ja epätoivo lisääntyvät Libanonissa – Asiantuntijat ovat huolissaan maan vakaudesta

Talouskurimukseen suistuneessa Libanonissa yli puolet väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella. Ruoan hinta on yli seitsenkertaistunut parissa vuodessa.
José Antonio Kast puhuu median mikrofoneille.

Saako Chile oman Bolsonaronsa? – Laitaoikeiston ehdokas on gallupien kärjessä

”Chilen Bolsonaroksi” kutsuttu José Antonio Kast on noussut presidentinvaalien yllätyssuosikiksi. Kastin suosio on osaltaan vastareaktio vasemmiston menestykselle perustuslain uudistamishankkeessa.