Maailmanpankki: Ruokahävikki este köyhyyden vähentämiselle | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Maailmanpankki: Ruokahävikki este köyhyyden vähentämiselle

Tuoreiden tilastojen mukaan jopa kolmannes kaikesta ihmisravinnoksi tuotetusta ruuasta menee hukkaan.

Maailmanpankin mukaan ruokahävikki kansainvälisesti muodostaa jo merkittävän esteen kehitykselle. Paitsi että hävikki vähentää merkittävästi ruokaturvaa, siihen myös tuhlautuu merkittävät määrät rahaa, energiaa ja luonnonvaroja, pankki sanoo.

YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n ja ajatushautomo World Resource Instituten tuoreiden tilastojen mukaan kaikesta ihmisravinnoksi tuotetusta ruuasta neljänneksestä kolmannekseen menee nykyään hukkaan.

Ruokahävikki merkitsee Maailmanpankin mukaan 400-500 päivittäin menetettyä kaloria henkilöä kohden aliravitsemuksessa kärsivissä Afrikassa ja Etelä-Aasiassa. Teollisuusmaissa menetettyjen kalorien määrä on kolminkertainen.

"Miljoonat ihmiset ympäri maailman menevät nukkumaan nälkäisinä joka yö, ja samaan aikaan miljoonia tonneja ruokaa heitetään roskiin tai pilaantuu kuljetuksissa. Meidän on ratkaistava tämä ongelma kaikissa maissa parantaaksemme ruokaturvaa ja vähentääksemme köyhyyttä", Maailmanpankin johtaja Jim Yong Kim toteaa.

Ratkaisuvaihtoehtoina se ehdottaa maataloden tuotantotekniikoiden kehittämistä, mittavia investointeja kuljetus- ja varastointi-infrastruktuuriin sekä kuluttajakäyttäytymisen muuttamista.

Kehitysjärjestöt ovat pitkään korostaneet ruokahävikin vähentämisen merkitystä kasvavan maailmanlaajuisen ruokapulan torjumisessa. Nykyisen 1,3 miljardin tonnin vuotuisen ruokahävikin puolittamisen on arvioitu vähentävän ruuan tarvetta viidenneksellä vuoteen 2050 mennessä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia