Maailman talousfoorumi varoittaa ilmastonmuutoksesta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Maailman talousfoorumi varoittaa ilmastonmuutoksesta

Tuloerot, talouden epätasapaino ja kasvavat kasvihuonekaasupäästöt ovat maailman suurimmat uhat, käy ilmi Maailman talousfoorumin kyselystä.

Heikon globaalin taloustilanteen ja ympäristöuhkien yhdistelmä voi olla tuhoisa, pelkäävät Maailman talousfoorumin kyselyyn vastanneet asiantuntijat.

"Kaksi myrskyä – ympäristön ja talouden – ovat törmäyskurssilla. Jos emme suuntaa resursseja äärimmäisten sääilmiöiden ehkäisemiseen, tulevien sukupolvien vauraus voi olla uhattuna. Päättäjien, liike-elämän johtajien ja tutkijoiden on tehtävä yhteistyötä näiden riskien hallitsemiseksi", sanoo John Drzik, yksi Maailman talousfoorumin Global Risks 2013 -raportin neuvonantajista.

Raporttia varten haastateltiin yli tuhatta eri alan asiantuntijaa yli sadassa eri maassa. Heiltä kysyttiin mielipiteitä 50:stä erilaisesta globaalista uhasta. Asiantuntijoiden mukaan suurimpia maailmaa uhkaavia ongelmia ovat tuloerot, talouden epätasapaino ja kasvavat kasvihuonekaasupäästöt.

Raportti nostaa uhkatekijöiksi myös antibiooteille vastustuskykyiset taudit sekä pandemioiden leviämisen. Edistyminen terveydessä on tehnyt maailmasta vaarallisen omahyväisen, talousfoorumi toteaa.

Asiantuntijat ovat huolissaan myös "digitaalisista metsäpaloista", joita ovat esimerkiksi taannoin islamin vastaisen videon leviäminen YouTubessa ja sen aiheuttamat seuraukset.

Maailman talousfoorumin on määrä pitää kokous Sveitsin Davosissa tammikuun loppupuolella. Ydinteemana on terveys.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia