KUA isännöi kansainvälistä rauhanvälityskokousta tammikuussa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

KUA isännöi kansainvälistä rauhanvälityskokousta tammikuussa

YK:n aloitteesta järjestettävään kokoukseen on osallistumassa muun muassa Somalian, Burman ja Kenian uskontokuntien edustajia.

Helsingissä järjestetään tammikuussa kansainvälinen uskonnollisten ja perinteisten johtajien rauhanvälityskokous, johon osallistuu eri uskontokuntien edustajia eri puolilta maailmaa.

Tavoitteena on vahvistaa rauhanvälitystyötä ja lisätä lisätä yhteistyötä johtajien sekä heidän kanssaan toimivien järjestöjen ja YK:n välillä, kertoo kokousta järjestävä Kirkon Ulkomaanapu.

Kokoukseen on osallistumassa noin 30 eri uskontokuntien edustajaa, muun muassa Somaliasta, Burmasta, Indonesiasta, Keniasta ja Turkista. Osanottajat ovat rauhankysymysten parissa työskenteleviä järjestöjä ja uskonnollisia ja perinteisiä johtajia, Kirkon Ulkomaanapu kertoo.

Kokouksen alullepanija on YK, joka on todennut, että uskonnollisten johtajien rooli rauhanvälityksessä on suuri, mutta sen arvoa ei ole osattu hyödyntää.

”YK on lähtenyt kehittämään omaa rauhanvälitystoimintaansa juuri parantamalla yhteyksiä uskonnollisiin ja perinteisiin johtajiin. Tämä perustuu siihen, että monilla sota-alueilla hallitukset ovat heikkoja. Uskonnolliset ja heimojohtajat voivat auttaa yhteyksien rakentamisessa ja vahvistaa sovintoa”, sanoo Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen.

YK on pyytänyt Kirkon Ulkomaanavulta apua uskonnollisten ja heimojohtajien tavoittamisessa. Kirkon Ulkomaanapu toimii järjestäjänä Helsingin kokouksessa, yhteistyössä YK:n rauhanvälitysyksikön (MSU), Islamilaisen yhteistyöjärjestön (OIC) ja Religions for Peace (RfP) -järjestön kanssa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia