"Köyhien piispa" pyrkii Paraguayn johtoon | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

"Köyhien piispa" pyrkii Paraguayn johtoon

Paraguayn huhtikuisten presidentinvaalien ennakkosuosikki on entinen katolisen kirkon piispa Fernando Lugo. Hän haluaa palauttaa rikollisuuden tahraaman maansa laillisten valtioiden joukkoon.

"Köyhien piispana" tunnettu Fernando Lugo, 56, palveli kirkkoa kymmenen vuotta Paraguayn pohjoisessa San Pedron maakunnassa. Seutu on kurjimpia vajaan seitsemän miljoonan asukkaan Paraguayssa, joka puolestaan kuuluu Etelä-Amerikan köyhimpiin maihin.

Reilu vuosi sitten Lugo pyysi Vatikaania vapauttamaan hänet virasta, mutta eroanomus hylättiin. Häneltä viettiin kuitenkin osa papin oikeuksista.

Lugo kannattaa vapautuksen teologiaa, joka kehittyi 1960-luvulla Latinalaisen Amerikan kirkon piirissä. Se ajaa yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja vaatii kirkkoa puolustamaan köyhiä ja sorrettuja.

Mielipidemittausten mukaan Lugo on presidenttiehdokkaista suosituin. Häntä tukee Isänmaallinen liitto muutoksen puolesta (APC), jossa on mukana maan toiseksi suurin puolue, Alkuperäinen radikaali liberaalipuolue (PLRA), muutamia pienpuolueita ja kansalaisjärjestöjä.

Demokratiakokemus puuttuu

Muut pääehdokkaat ovat entinen opetusministeri Blanca Ovelar hallitsevasta Colorado-puolueesta, joka tunnetaan myös lyhenteellä ANR, entinen kenraali Lino Oviedo Eettisten kansalaisten kansallisesta liitosta (Unace) ja liikemies Pedro Fadul Rakastettu isänmaa -puolueesta (PPQ).

Lugo tunnustaa IPS:n haastattelussa, että yhtenäisen opposition rakentaminen ei ole helppoa Paraguayssa, koska kokemukset demokratiasta puuttuvat.

Lugo uskoo kuitenkin, että Colorado-puolueen vuosikymmeniä jatkunut yksinvalta Paraguayssa on mahdollista lopettaa. "Jos vaalivilppiä ei tapahdu, APC voittaa", Lugo vakuuttaa.

Vain rehellinen hallinto voi kitkeä köyhyyttä

Entinen piispa ei halua kopioida muiden Etelä-Amerikan maiden malleja, mutta mainitsee parhaiksi esimerkeiksi Uruguayn hallitsevan vasemmistorintaman ja Chilen keskustavasemmiston.

Yhteiskuntaa Lugo haluaa kehittää sekatalousmallilla, jossa elinkeinoelämä on mukana tulevaisuuden suunnittelussa. Köyhyyden kitkemisen Lugo aloittaisi turvaamalla hallinnon rehellisyyden.

Lugon mukaan Paraguayn ei tarvitsisi elää pelkällä maataloustuotteiden viennillä, koska teollisuuden kehittämiseen on välineitä: aurinkoa, maata, vettä, ihmisiä, tekniikkaa, raaka-aineita ja energiaa.

"Nykyisin voimavaroja, kuten Itaipún ja Yacyretán vesivoimaloita, ei käytetä tehokkaasti", hän sanoo.

Alkutekijöihinsä jääneen maauudistuksen läpivienti on myös Lugon listalla. Hänen mukaansa ensin on selvitettävä, kuka maat omistaa, ja sen jälkeen on tehtävä uusjako sopuisasti neuvotellen.

Paraguayn täytyy palauttaa arvokkuutensa

Venezuelan Hugo Chávezin vahvan johtajan malli ei kiinnosta Lugoa, joka sanoo uskovansa jaettuun vastuuseen.

"Kun johtajuutta ei jaeta, yksittäiset johtajat jakavat kansaa kahtia, kuten uskon (Evo Moralesin johtamassa) Boliviassa tapahtuvan. Itse luotan vuoropuheluun maan rakentamisessa", Lugo sanoo.

Ennen alueelliseen ja kansainväliseen yhteistyöhön osallistumasta Paraguayn täytyy Lugon mielestä palauttaa kansallinen arvokkuutensa.

"Nyt Paraguay tarkoittaa samaa kuin laittomuus, korruptio ja salakuljetus. Imago voidaan muuttaa vain läpinäkyvän ja rehellisen hallinnon avulla", hän uskoo.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia