Korruptio on Afganistanin pahin vihollinen | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Korruptio on Afganistanin pahin vihollinen

Afganistanin hallituksen suurimmat uhat tulevat sisältä päin, pahin niistä on korruptio, kirjoittaa Giuliano Battiston.

(IPS) -- "Korruptio jäytää johdon uskottavuuden rippeitä. Ihmiset eivät luota hallitukseen eivätkä usko sen ajavan yleistä hyvää", Afganistanin riippumattoman ihmisoikeuskomission edustaja Qader Rahimi sanoo.

Kansainvälinen yhteisö on keskittynyt Afganistanissa al-Qaidaan ja terrorismiin. Nyt on aika kohdistaa huomio suurimpaan viholliseemme, korruptioon, hän jatkaa.

Joka toinen afganistanilainen maksoi viime vuonna lahjuksen julkista palvelua käyttäessään, ilmenee paikallisen korruption vastaisen viraston ja YK:n selvityksestä. Voiteluun upposi noin kolme miljardia euroa.

Väkivalta kiihtyi

Naton johtamat joukot tulivat Afganistaniin 2001 kaatamaan Taleban-hallintoa, ja niiden on määrä poistua 2014. Turvallisuus ei kuitenkaan ole parantunut. YK:n avustusoperaatio Unaman mukaan siviiliuhrien määrä kasvoi 23 prosenttia tämän vuoden ensipuoliskolla.

Taustalla nähdään kansan epäluottamus presidentti Hamid Karzain hallitukseen.

"Tieto ei kulje. Ihmisillä ei ole keinoja saada ääntään kuuluviin ja vaikuttaa hallituksen päätöksiin", Sanayee-kehitysjärjestön aluejohtaja Abdul Khaliq Stanizkai moittii.

Hänen mukaansa epäluottamus kasvaa samassa suhteessa kuin kuilu ihmisten odotusten ja toteutuneen kehityksen välillä syvenee.

Korruption kärkimaita

"Talebanin kukistuttua ihmiset toivoivat läpinäkyvää ja tasa-arvoista hallintoa. Nyt kukaan ei enää odota hallitukselta mitään", Asif Karimi rauhaa paikallisyhteisöissä edistävästä The Liaison Office -järjestöstä kertoo.

Hänen mukaansa useimmat afgaanit eivät kannata sen enempää Talebania kuin nykyhallitustakaan.

Heratin yliopiston opettaja Mirwais Ayobi kuitenkin uskoo, että luottamus Talebaniin on kasvussa. "Jos järjestöä pyytää riidan ratkaisijaksi, se keskittyy sovitteluun eikä vaatimaan rahaa."

Transparency Internationalin listalla Afganistan on maailman kolmanneksi korruptoitunein maa Somalian ja Pohjois-Korean jälkeen.

Viime vuotta koskevan selvityksen mukaan isoimmat voitelurahat pulitetaan oikeuslaitokselle. Syyttäjän ja tuomarin taksa ylittää 225 euroa. Paikallis- ja tulliviranomaisille riittää 150 euroa ja muille vähempi.

Apu ylitti imukyvyn

Lontoon King's Collegen vieraileva professori Antonio Giustozzi arvioi, että Afganistaniin annetun ulkomaisen avun määrä ylitti yhteiskunnan imukyvyn. Se ruokki korruptiota, joka "on juurtunut täydellisesti poliittiseen järjestelmään".

Paikallisen Integrity Watch -järjestön johtaja Sayed Ikram Afzali suomii ulkomaisia auttajia rahan ja vallan syytämisestä rikollisille sotaherroille, jotka pääsivät mukaan lahjusjärjestelmään.

Afzali elättää yhä toivoa paremmasta. "Sotaherroilla ei ole kansan tukea, koska he ovat kaapanneet valtion ja estävät sosiaalisen oikeudenmukaisuuden. On aika vapautua heistä."

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia