Kenian kriisi ajoi viljelijät ahtaalle | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kenian kriisi ajoi viljelijät ahtaalle

Poliittista kriisiä seuranneiden levottomuuksien aikana vehnän- ja maissintuotanto romahti ja viljelijät eivät saaneet kaupattua tuotteitaan. Keniaa uhkaa ruokapula, ja ruoan hinta Nairobissa on noussut räjähdysmäisesti.

Passionhedelmiä Kenian Suuren hautavajoaman alueella kasvattava Elizabeth Mutai ei ole saanut tuotteitaan kaupaksi maata viime kuukausina koetelleiden levottomuuksien vuoksi.

"Istutin yli hehtaarin alalle passionköynnöstä, mutta nyt joudun syöttämään hedelmät lehmille", Mutai valittaa.

Tulojen menetys puolestaan vaikeuttaa perheen ruoan hankintaa ja elämää. Mutain lapsista kaksi on lomalla yliopistosta, eikä hänellä ole varaa lähettää heitä jatkamaan opintojaan.

Maissinviljelijä Francis Kimosop Kimetto taas valittaa tuotantopanosten kallistumisesta. Esimerkiksi dieselin hinta on noussut 35 prosenttia viimevuotisesta, eikä lannoitteisiin ole nykyhinnoilla varaa, hän sanoo.

"On palattava perinteiseen lehmänlantaan, mikä tietää heikompaa satoa", Kimetto pohtii.

Raymond Sande, hänkin maissinviljelijä Keiyon alueelta, sanoo siemenviljan hinnan kolminkertaistuneen sen jälkeen, kun maa ajautui kriisin joulukuun lopun vaalien aikaan. Kiista sovittiin ylätasolla helmikuun lopulla, mutta tuloksia on vaikea arvioida tuoreeltaan.

"Täkäläiset viljelijät joutuvat panemaan pillit pussiin, ellei jotakin tapahdu, ja pian", Sande ennustaa.

Sanden mukaan lannoitteisiinkin menee nyt yli tuplasti rahaa viimevuotiseen verrattuna, joten voitosta ei ole tietoakaan. Hän vaatii maatalousministeriötä apuun.

"Haluamme ministerin, joka ratkaisee ongelmamme", vahvistaa Kitalessa vehnää viljelevä Francis Rono. Alue kuuluu maan vilja-aittaan, mutta myös poliittisiin levottomuuspesäkkeisiin.

Hänen toiveensa selittyy sillä, että Kenialla ei ole tällä hetkellä maatalousministeriä. Julistauduttuaan kiisteltyjen vaalien voittajaksi presidentti Mwai Kibaki nimitti hallitukseensa vain kymmenen ministeriä "avainaloille", joihin maataloutta ei luettu.

Normaalisti pelloista saadaan tammikuuhun mennessä noin kolmannes kylvökuntoon, mutta nyt helmikuun lopulla oli valmiina vain kymmenesosa. Osa viljelijöistä on häädetty mailtaan, ja toisilta puutuu siemeniä, lannoitteita sekä työvälineitä.

Seuraavaksi uhkaa ruokapula, koska vehnän- ja maissintuotanto on romahtanut. Joillakin tiloilla sadonkorjuu jäi kesken väkivaltaisuuksien puhjetessa. Tuhon kohteeksi joutui myös viljavarastoja.

Valtion strateginen maissivarasto on vain 430 000 tonnia, joka ei riitä kuin vuoden ensimmäisen neljänneksen tarpeisiin.

Tuloksena on kuluttajahintojen räjähdysmäinen nousu, joka koettelee asukkaita muun muassa pääkaupungissa Nairobissa. Vaikka kaupoissa on vielä tavaraa, kaupungilla liikkuu huhuja, jotka yllyttävät hamstraamaan tulevien hinnankorotusten ja epävarmuuden pelossa.

Nairobin suurimpiin kuuluvalla Kawangwaren torilla vihanneksia myyvä Mama Mon'gina sanoo pärjänneensä toistaiseksi hyvin, koska hän hakee itse tuotteet kaupungin laidalla asuvilta viljelijöiltä.

"Lähden aamuvarhain Wangigeen, josta ostan tuotteeni. Saan aina tuoreita vihanneksia, koska viljelijöiden ei kannata pihdata niitä pilaantumisvaaran takia. Heillä on pikemminkin pulaa ostajista, koska ihmiset ovat vähentäneet liikkumistaan levottomuuksien takia", torikauppias selittää.

Liikkumista vaikeuttaa myös se, että julkinen liikenne toimii entistäkin huonommin.

Avustusjärjestöt ja Kenian hallitus pelkäsivät jo viime vuonna, että vähiin jääneet sateet heikentävät Kenian ruokaturvaa.

Levottomuuksien seurauksena nyt puhutaan vakavan ruokapulan uhasta.

Kenian vaaleista alkaneissa levottomuuksissa on kuollut reilusti yli tuhat ihmistä ja 300 000 joutui pakenemaan kotoaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia