Kehitysmaiden ruoka-avusta nousi kiista Yhdysvalloissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kehitysmaiden ruoka-avusta nousi kiista Yhdysvalloissa

Maailman suurimpiin kehitysapujärjestöihin kuuluva Care International on kieltäytynyt välittämästä Yhdysvaltain valtion sille tarjoamaa 34 miljoonan euron ruoka-apua kehitysmaihin.

USA:n valtio ostaa tukiaisilla tuotettua kotimaista viljaa ja toimittaa sen järjestöille, jotka voivat myydä sitä edullisesti kehitysmaissa ja käyttää tuotot kehitysapuun.

Caren mukaan viljan myynti anastaa markkinat kehitysmaiden talonpoikien tuotteilta ja toimii siten omaa tarkoitustaan vastaan.

Care toivoo, että Yhdysvallat antaisi viljan sijasta järjestöille rahaa, jotta nämä voisivat järjestää apunsa vastaanottajia eniten hyödyttävällä tavalla.

"Emme vastusta hätäapua esimerkiksi kuivuuden tai tulvan uhreille", Caren tiedottaja Alina Labrada muistuttaa.

Caren pitkään muhinut kapina huipentui elokuussa, kun Yhdysvaltain kongressi ryhtyi käsittelemään yli 18 miljardin euron maatalouspakettia. Se kattaa niin alan tutkimuksen, tukiaiset kuin ruoka-avunkin.

Yhdysvaltain ruoka-apuohjelma luotiin 1950-luvulla paljolti siksi, että päästäisiin eroon ylijäämäviljasta. Kaikki Yhdysvaltain antama ruoka-apu on tuotettava kotimaassa, ja 75 prosenttia sen kuljetuksista on annettava amerikkalaisille yrityksille.

Valtion tarkastajien mukaan kuljetuskustannusten jyrkkä nousu on haukannut miltei puolet Yhdysvaltain ruoka-avun määrästä viiden viime vuoden aikana.

Suhtautuminen Yhdysvaltain ruoka-avulla rahastamiseen jakaa järjestöjä. Caren linjalla ovat Katolinen apupalvelu, Pelastakaa lapset ja lukuisat muut järjestöt. Nykykäytäntöä puolustavat muun muassa World Vision ja Yhdysvaltain Punainen Risti.

Euroopan unioni epäilee USA:n käyttävän apupolitiikkaansa maataloustukiensa suojaverhona. EU itse on luopunut ruoka-avulla rahastamisesta ja määrää vain kymmenesosan siitä tuotettavaksi kotona.

Alan suurin toimija, YK:n alainen Maailman ruokaohjelma (WFP), ei myöskään salli rahan ottamista avunsaajilta.

Järjestöt epäilevät, ettei apu mene läpi Yhdysvaltain kongressissa, ellei siitä koidu hyötyä kotoiselle maataloudelle ja kuljetusalalle.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia