Kabulin uusi voimalaitos on susi | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kabulin uusi voimalaitos on susi

Afganistanin pääkaupungin Kabulin lähelle valmistuvan dieselvoimalan hinta on tuplaantunut alkuperäisestä. Lisäksi Yhdysvaltojen rahoittaman laitoksen käyttökustannukset ylittävät Afganistanin maksukyvyn.

Afganistanin pääkaupungin Kabulin lähelle valmistuvan dieselvoimalan hinta on tuplaantunut alkuperäisestä. Lisäksi Yhdysvaltojen rahoittaman laitoksen käyttökustannukset ylittävät Afganistanin maksukyvyn.

Hankkeessa mikään ei sujunut suunnitelmien mukaan. Voimalan rakennuskustannukset ovat jo kohonneet yli 200 miljoonaan euroon. Muualla maanosassa vastaavien yksiköiden kustannukset jäävät kolmannekseen siitä.

Täydellä teholla toimivan laitoksen käyttökustannukset ovat vuodessa 187 miljoonaa euroa, mikä on yli kolmannes Afganistanin verotuloista.

Sähköä sadan megawatin laitos tuottaisi vain alle kahdelle prosentille afganistanilaisista.

Projekti oli Yhdysvaltain suurlähettilään Ronald Neumannin kuningasajatus. Vuonna 2006 hän taivutteli maansa kehitysyhteistyöviraston myöntämään Afganistanin hallitukselle 80 miljoonan euron tuen sadan megawatin dieselvoimalan rakentamiseen.

Voimalan piti valmistua juuri vuoden 2009 vaalien alla ja auttaa presidentti Hamid Karzaita vaalitaistelussa. Avajaiset vietettiinkin pari viikkoa ennen vaaleja, vaikka vasta kolmannes laitoksesta oli valmis.

Karzain suostuttua Kabulin laitoksen rakentamiseen Yhdysvallat antoi kesällä 2007 voimalan rakennusurakan newjerseyläiselle Louis Berger -yhtiölle ja kansasilaiselle Black & Veatchille. Tuolloin hinta oli jo 172 miljoonaa euroa, tuplasti sen mitä Karzain hallitukselle oli alun perin sanottu.

Afganistanin energia- ja vesialan apulaisministeri Ahmed Wali Shairzay sanoo kustannusten ryöstäytyneen käsistä, koska laitos haluttiin rakentaa pikavauhtia.

Brittiasiantuntijan mukaan vastaavan sadan megawatin laitoksen rakennuskustannusten pitäisi olla 67 miljoonaa euroa.

Ennen kuin Kabulin laitoksen rakennustyömaalla oli päästy alkua pidemmälle Uzbekistanista alkoi virrata tammikuussa 2009 Kabuliin sähköä, joka maksoi kilowattitunnilta kolmanneksen Kabulin laitoksen tuottaman sähkön hinnasta.

Yhdysvaltojen ja Karzain hallituksen välisen sopimuksen mukaan Afganistan vastaa Kabulin laitoksen käyttökustannuksista. Afganistanin rahat eivät kuitenkaan riitä Turkmenistanista tuotavan dieselin maksamiseen.

Afganistanin hallitus on vihainen ja pettynyt koko hankkeeseen. Shairzay syyttää urakoitsijan valehdelleen niin Yhdysvaltain kehitysyhteistyövirastolle kuin Afganistanin hallituksellekin.

Afganistanin entinen suunnitteluministeri Ramzan Bashardosht kertoo, ettei tapaus ole ainutlaatuinen.

"Urakoitsijat ovat täällä tehdäkseen rahaa, eivätkä auttaakseen meitä. Jos aiomme kehittyä, meidän on murrettava tämä poliittinen ja taloudellinen mafia", hän sanoo.

Afganistanin jälleenrakennuksesta vastaavan yhdysvaltalaisen Sigar-toimiston Susan Phalenin mukaan hanke antaa aihetta huoleen.

Toimiston tarkastajat tutkivat marraskuussa, miksi kustannukset ovat kohonneet niin korkeiksi, ja onko laitoksen käyttö kestävällä pohjalla.

Samaan aikaan toisaalla


Samaan aikaan vireillä on ollut myös kaksi muuta projektia Kabulin sähkönsaannin turvaamiseksi. Uzbekistanista johdetaan Kabuliin sähköä 23 miljoonaa euroa maksavalla linjalla. Toinen 19 miljoonaa euroa maksava linja vedetään Tadzhikistanista. Yhdessä ne tuottavat 300 megawattia sähköä Kabulille.

Yhdysvallat käynnisti voimalahankkeensa, koska se ei pitänyt Afganistanin naapurimaita luotettavina yhteistyökumppaneina energiantuotannossa.

Uzbekistanista alkoi kuitenkin jo vuoden alussa virrata Kabuliin sähköä, joka maksaa kolmasosan amerikkalaisten rakentaman sadan megawatin dieselvoiman tulevasta sähkön hinnasta.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia