Järjestöt: Siviilien tappamisen on loputtava Syyriassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Järjestöt: Siviilien tappamisen on loputtava Syyriassa

Syyrian armeijan aiemmin piirittämästä Daraan kaupungista on löytynyt joukkohauta.

Kansainvälisen yhteisön on puututtava siviileihin kohdistuviin rikoksiin Syyriassa, vaativat ihmisoikeusjärjestöjen kansainvälinen liitto (FIDH) ja syyrialainen ihmisoikeusjärjestö Damascus Center for Human Rights (DCHRS).

Järjestöt saivat alkuviikolla tietoja, joiden mukaan armeijan aiemmin piirittämästä Daraan kaupungista on löytynyt joukkohauta. Kolmestatoista uhrista osa on naisia ja lapsia.

Syyrian joukot piirittivät Daraan kaupunkia huhtikuun loppupuolella yli kymmenen päivää. Turvallisuusjoukot katkaisivat sähköt ja viestintäyhteydet ja estivät ihmisiä liikkumasta. Kaupungissa on edelleen pulaa ruuasta ja vedestä. Sotilaat myös ampuivat siviileitä, ja sairaalalähteen mukaan Damaskoksessa sijaitsevaan sotilassairaalaan tuotiin Daraasta yli 200 ruumista.

EU tiukentaa sanktioita

FIDH:n ja DCHRS:n mukaan Syyrian viranomaisten teot täyttävät kansainvälisten rikosten tunnusmerkit, ja ne vaativat kansainvälistä yhteisöä tiukempiin toimiin. Suomessa tällä viikolla vieraillut FIDH:n puheenjohtaja Souhayr Belhassen vaatii, että Syyria asetetaan kansainvälisen rikostuomioistuimen ICC:n tutkittavaksi.

EU-maat sopivat viime viikolla laajentavansa sanktioita Syyrian presidentin Bashar al-Assadia ja tämän hallintoa vastaan. Sanktioihin kuuluu viisumikieltoja ja varojen jäädytyksiä, ja myös presidentti itse kuuluu sanktioiden piiriin. EU:n poliittisten ja sosiaalisten asioiden komitea aikoo myös uhata maata uusilla sanktioilla, kuten Euroopan investointipankin lainojen perumisella.

Syyrian maaliskuussa alkaneissa väkivaltaisuuksissa on kuollut tähän mennessä jopa yli tuhat ihmistä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia