Järjestöt moittivat EU:n ja Keski-Amerikan uutta kauppasopimusta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Järjestöt moittivat EU:n ja Keski-Amerikan uutta kauppasopimusta

Sopimuksen pelätään lisäävän alueen köyhyyttä ja tuloeroja entisestään.

EU solmi kesällä Keski-Amerikan kanssa uuden kauppasopimuksen, jonka tavoitteena on lisätä alueiden välistä kauppaa. Sopimus tuo helpotuksia muun muassa banaanin ja kahvin kauppaan.

Euroopan että Keski-Amerikan kansalaisjärjestöt ovat kritisoineet sopimusta, sillä sen katsotaan lisäävän tuloeroja ja suosivan suurtuottajia entisestään Keski-Amerikan maissa, kirjoittaa global.finland.

Järjestöjen keskuudessa närää aiheutti jo sopimuksen valmistelu, jonka yhteydessä ei kuultu kansalaisyhteiskunnan edustajia.

Samalla järjestöjä huolestuttaa unionin kehitysyhteistyön painopisteen siirtyminen köyhyyden vähentämisestä suurtuottajia hyödyttävään kaupan vapauttamiseen, global.finland kirjoittaa.

Esimerkiksi Guatemalassa sokeriteollisuus ja etanolin tuotanto on 14 maan rikkaimman perheen omistuksessa. Alueen kaivostoiminta on ulkomaisten yritysten käsissä, ja banaaninviljelyä hallinnoivat monikansalliset yritykset, kuten Chiquita ja Del Monte.

"Köyhät tulevat tuntemaan nahoissaan vapaakauppasopimuksen seuraukset, jotka tekevät rikkaista entistä rikkaampia ja köyhistä entistä köyhempiä", toteaa guatemalalainen taloustieteiden tohtori Henry Morales.

Kauppasopimuksen virallisiin tavoitteisiin kuuluu kaupan edistämisen lisäksi luoda uusia työpaikkoja ja tukea paikallista tuotantoa demokratiaa vahvistavassa ilmapiirissä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia