Itämeren lohikiintiö ei pienene sittenkään | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Itämeren lohikiintiö ei pienene sittenkään

Suomi suositteli EU:lle Itämeren lohen kalastuskiintiöiden puolittamista. Muut maat tyrmäsivät  ehdotuksen.

Suomen ehdotus puolittaa Itämeren lohen kalastuskiintiötä ei saanut kannatusta EU:ssa, uutisoi Helsingin Sanomat. EU:n päätöksen mukaan kalastuskiintiö tulee näin ollen säilymään ensi vuonna aikaisemmassa reilussa 100 000 yksilössä.

Suomessa eduskunnan suuri valiokunta päätyi viime viikolla esittämään Itämeren lohen kiintiöön asiantuntijoiden suosittelemaa vähennystä, joka poikkesi hallituksen kannasta pitää kiintiö ennallaan. Päätös pakotti hallituksen esittämään EU:lle kansanvälisen menrentutkimusneuvoston mukaista suositusta ensi vuodelle, joka olisi ollut 54 000 kalayksilöä.

Eduskunnan viime viikkoisesta päätöksestä ehdittiin jo iloita Suomessa, ja muun muassa WWF kiitteli kansanedustajia viisaasta päätöksestä. Maatalousministeri Jari Koskisen mukaan mikään muu EU-maa ei kuitenkaan tukenut Suomen ehdotusta.

WWF:n aikaisemmin teettämässä selvityksessä ennustetetaan, että kalastussäädösten tiukentaminen olisi näkynyt saalismääärissä ja kalastajien rahapussissa positiivisena asiana vuoteen 2022 mennessä. Kalakantojen kestävä käyttö nostaisi raportin mukaan kalastajien tuloja jopa 50 prosenttia nykyiseen verrattuna. Saalismäärien nousu olisi ollut noin 80 prosenttia verrattuna siihen, että ylikalastus jatkuisi entisellään.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia