Ilmastonmuutos huolestuttaa neljää viidestä suomalaisesta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ilmastonmuutos huolestuttaa neljää viidestä suomalaisesta

Ilmastonmuutos huolettaa paljon tai jonkin verran neljää viidestä suomalaisesta, käy ilmi maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan mielipidetutkimuksesta. Vähemmän huolta aiheuttivat mm. ydinvoiman käyttö Venäjällä, kansainvälinen rikollisuus, työllisyystilanne ja tarttuvien tautien leviäminen.

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan vuosittaisen mielipidetutkimuksen mukaan ilmastonmuutos huolettaa paljon tai jonkin verran neljää viidestä suomalaisesta. Suunnittelukunnan Tiedotteita ja katsauksia -sarjassa tehdyn kyselyn perusteella huoli on kasvanut noin 10 prosenttiyksikköä edellisestä syksystä. Tutkimuksessa ei käsitelty muutoksen syitä.

Kyselyyn vastanneista 37 prosenttia kertoi huolehtivansa uhkasta "paljon" ja 41 prosenttia ”jonkin verran”. 19 prosenttia huolehti ”vähän” ja 3 prosenttia "ei lainkaan". Edelliseen vuoteen verrattuna ”paljon” vastanneiden määrä nousi 15 prosenttiyksikköä ja ”jonkin verran” vastanneiden määrä laski 4 prosenttiyksikköä.

Ilmastonmuutosta pidettiin merkittävimpänä uhkana kansainvälisen terrorismin, ympäristön tilan maapallolla, maapallon luonnonvarojen käytön ja ydinaseiden jälkeen. Vähemmän huolta aiheuttivat mm. ydinvoiman käyttö energiantuotantoon Venäjällä, järjestäytynyt kansainvälinen rikollisuus, työllisyystilanne Suomessa ja tarttuvien tautien leviäminen.

Kysyttäessä sitä, mihin uhkiin Suomen olisi varauduttava tulevaisuudessa, 18 prosenttia vastaajista piti ilmastonmuutoksen aiheuttamaa ympäristökatastrofia todennäköisimpänä uhkakuvana. 10 prosenttia piti sitä toiseksi ja 10 prosenttia kolmanneksi todennäköisimpänä. Vain kansainvälisen rikollisuuden kasvu ja kansainvälisen talousjärjestelmän syvä, yleismaailmallinen kriisi olivat vastaajien mielestä todennäköisempiä uhkia.

Tutkimuksessa kysyttiin 990 15–79-vuotiaan henkilön mielipiteitä 91 paikkakunnalla Ahvenanmaata lukuun ottamatta, ja sen virhemarginaali on 2,5 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Kyselyn toteutti Taloustutkimus Oy.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia