Uutiset Terveys

Harvinainen edistysaskel: Guineanmadosta saattaa tulla ensimmäinen loistauti, josta päästään kokonaan eroon

Jo Vanhan Testamentin aikoina tunnettua guineanmatoa esiintyi viime vuonna enää 28 ihmisellä. Sen poistaminen olisi harvinaista, sillä tähän mennessä ihmiskunta on päässyt kokonaan eroon vain isorokosta.
Ihmisiä seisoo kokouksen puhujanpöytien takana
YK:ssa keskusteltiin viime syksynä tautien ehkäisemisestä. Guineanmato kuuluu niin sanottuihin laiminlyötyihin trooppisiin sairauksiin. Siitä saatetaan päästä pian kokonaan eroon. (Kuva: Manuel Elias / UN Photo)

Maailmalla raportoitiin viime vuonna vain 28 ihmisessä olevaa guineanmatotartuntaa. Vuonna 2017 tapauksia oli 30, vuonna 1986 puolestaan peräti 3,5 miljoonaa.

Asiasta kertoo yhdysvaltalainen Carter Center -järjestö, joka on johtanut yli 30 vuoden ajan maailman pyrkimystä eroon taudista. Nyt maaliviiva häämöttää jo suhteellisen lähellä, sillä viime vuonna tautitapauksia löytyi ihmisiltä enää kolmessa maassa.

”Nämä eivät ole vain lukuja, nämä ovat ihmisiä. Siksi kymmenet tuhannet vapaaehtoiset, tekniset neuvonantajat ja henkilökunta työskentelevät tuhansissa kylissä löytääkseen ja eristääkseen viimeisimmät tapaukset tästä viheliäisestä taudista ja näyttävät ihmisille, miten päästä siitä kokonaan eroon”, kertoo guineanmadon poistamiseen tähtäävää ohjelmaa johtava Adam Weiss tiedotteessa.

Guineanmato on trooppinen loistauti, josta uskotaan olevan maininta jo Vanhassa Testamentissa. Vain seitsemän maailman maata ei ole saanut sertifikaattia, joka todistaa sen olevan täysin vapaa taudista. Se tarttuu yleensä guineanmadon toukkien saastuttaman veden välityksellä. Toukka kasvaa ja lisääntyy ihmisen ruumiissa. Noin vuoden kuluttua naaraspuolinen mato tulee esiin ihmisen ihosta kivuliaan rakon kautta. Kun ihmiset viilentävät kipujaan vedessä, madot pääsevät jälleen lisääntymään.

Tauti on harvoin tappava, mutta se voi tehdä ihmisestä toimintakyvyttömän viikoiksi tai kuukausiksi.

Guineanmatoon ei ole olemassa rokotetta tai lääkettä. Eroon pääseminen on kuitenkin suhteellisen yksinkertaista, sillä se vaatii lähinnä valistusta siitä, miten vettä suodatetaan ja miten potilaat pidetään pois vesilähteiltä. Maailman terveysjärjestö (WHO) kumppaneineen on tehnyt töitä vuodesta 1981 alkaen taudin taltuttamiseksi.

Carter Centerin mukaan viime vuoden tapauksista 17 havaittiin Tšadissa, kymmenen Etelä-Sudanissa ja yksi Angolassa. Tšadissa tauti tarttui poikkeuksellisesti yleensä raakojen tai huonosti kypsennettyjen merenelävien kautta. Viralliset luvut vahvistetaan maaliskuussa.

Edistysaskeleista huolimatta asiantuntijat ovat huomauttaneet, että tautia esiintyy yhä paljon eläimillä. Esimerkiksi Tšadissa havaittiin guineanmato viime vuonna yli tuhannella koiralla. Lisäksi niitä ihmisten yhteisöjä, joissa tautia vielä esiintyy, on vaikea tavoittaa, sillä usein kyse on konfliktialueiden tai syrjäseutujen asukkaista, jotka ovat usein myös hyvin köyhiä.

Guineanmadosta eroon pääseminen olisi verraten harvinaista. Vain yksi tauti, isorokko, on saatu poistettua maailmasta kokonaan, ja guineanmato olisi ensimmäinen loistauti, josta päästäisiin eroon kokonaan.

WHO:n tavoitteena on tällä hetkellä päästä eroon guineanmadon lisäksi myös poliosta sekä vaapukkasyylätaudista.

Terveys terveyssairaus/lääkintä

Lue myös

Kaksi naista vastakkain pöydän ääressä

Keuhkokuumeeseen kuolee lapsi joka 39. sekunti – Jopa joka kolmas jää ilman tärkeää hoitoa, varoittavat järjestöt

Barcelonassa on parhaillaan käynnissä ensimmäinen suuri kansainvälinen keuhkokuumekonferenssi. Sen alla julkaistun tutkimuksen mukaan taudin vastaista työtä tehostamalla voitaisiin estää lähes yhdeksän miljoonan lapsen kuoleminen keuhkokuumeeseen tai muihin lastentauteihin.
Vauva, nainen ja mies

Terveys- ja lapsijärjestöt: Keuhkokuumetta pitää torjua ponnekkaammin – Tappaa enemmän lapsia malaria ja ripuli yhteensä

Keuhkokuumetta voi torjua rokotteella ja hoitaa antibiooteilla, mutta käytännössä monet lapset jäävät ilman hoitoa. Järjestöjen vetoomuksen mukaan myöskään taudin tutkimustyötä ei rahoiteta riittävästi.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Lapsi seisoo rakennuksen raunioilla, taustalla palmuja ja muita ihmisiä

Kriisi- ja konfliktialueilla maailman epäreiluus ”tulee silmille” – Avustustyö on henkisesti kuormittavaa, ja viime vuosina se on alettu myös tunnustaa

Kova työtahti, traagiset ihmiskohtalot ja vaaratilanteet kuormittavat monia konflikti- ja kriisialueilla työskenteleviä. Kliseinen kuva sankarillisesti taistelevasta maailmanpelastajasta on alkanut kuitenkin muuttua, sanovat avustustyöntekijät ja asiantuntijat.
Mielenosoituskylttejä kasassa

”Varjopandemia” – Ihmisten eristäytyminen koronaviruksen takia on lisännyt perheväkivaltaa ympäri maailman

Yli puolet maailman väestöstä on eristyksissä, mikä luo ”täydelliset olosuhteet” kontrolloivalle ja väkivaltaiselle käytökselle, varoittaa YK:n tasa-arvojärjestö. Se vaatii perheväkivaltaa ehkäisevien palveluiden parantamista, kun valtiot suunnittelevat elvytyspaketteja.
Ruskeita kaakaopapuja lavalla

Suklaan taustalla on usein lapsityövoimaa, mutta kyselytutkimuksen mukaan moni suomalainen ei tiedä sitä

Reilu kauppa ry:n kyselytutkimuksen mukaan suurin osa suomalaisista jättäisi suklaan ostamatta, jos tietäisi, että sen tuotannossa on käytetty lapsityövoimaa. Yli kolmannes kuitenkin uskoo, että kaikki suklaa on tuotettu vastuullisesti.
Joukko ihmisiä ylhäältäpäin kuvattuna

Kuubassa yritetään suojella ikääntyneitä koronavirukselta – Moni seniori altistuu virukselle jonottaessaan ruokaa kaupasta

Kuubassa on Latinalaisen Amerikan toiseksi ikääntynein väestö. Maan viranomaiset ovat määränneet 6 000 sosiaalityöntekijää auttamaan haavoittuvassa asemassa olevia vanhuksia.
Älypuhelin pöydän kulmalla

”Terveyskriisistä ei saa tulla globaalia ihmisoikeuskriisiä” – Koronaviruspandemia lisää kansalaisten tarkkailua, ja järjestöt pelkäävät, että siitä tulee pysyvää

Koronavirusepidemia ei tarkoita, että ihmisoikeusperiaatteet voidaan jättää huomiota, varoittaa yli 100 ihmisoikeusjärjestöä. Amnestyn mukaan esimerkiksi puhelinten paikkatietoja sekä kasvojentunnistusta on jo käytetty kyseenalaisilla tavoilla pandemian ehkäisemiseksi.

Tuoreimmat

Kriisi- ja konfliktialueilla maailman epäreiluus ”tulee silmille” – Avustustyö on henkisesti kuormittavaa, ja viime vuosina se on alettu myös tunnustaa
”Varjopandemia” – Ihmisten eristäytyminen koronaviruksen takia on lisännyt perheväkivaltaa ympäri maailman
Suklaan taustalla on usein lapsityövoimaa, mutta kyselytutkimuksen mukaan moni suomalainen ei tiedä sitä
Kuubassa yritetään suojella ikääntyneitä koronavirukselta – Moni seniori altistuu virukselle jonottaessaan ruokaa kaupasta
”Terveyskriisistä ei saa tulla globaalia ihmisoikeuskriisiä” – Koronaviruspandemia lisää kansalaisten tarkkailua, ja järjestöt pelkäävät, että siitä tulee pysyvää
Tutkimus: Moni nainen ei voi tehdä itse päätöstä terveyspalveluiden käytöstään – tai edes kieltäytyä seksistä
Koronaviruspandemia pakottaa hakemaan elämyksiä muualta kuin kuluttamisesta – Samalla se voi toimia kestävän elämäntavan oppituntina
Maahanmuuttajanuorten asioista puhuvat usein keski-ikäiset kantasuomalaiset keskenään – MakeSomeNoise-foorumi antaa äänen maahanmuuttajataustaisille nuorille
Kansanliike vaatii epäkohtiin puuttumista Algeriassa – Rauhanomaisen protestoinnin kautta halutaan muuttaa rakenteita
Oikeus hyödyntää mangrovemetsiä teki Borneon kalastajista luonnonsuojelijoita

Luetuimmat

Koronaviruspandemia pakottaa hakemaan elämyksiä muualta kuin kuluttamisesta – Samalla se voi toimia kestävän elämäntavan oppituntina
Tutkimus: Moni nainen ei voi tehdä itse päätöstä terveyspalveluiden käytöstään – tai edes kieltäytyä seksistä
Käsienpesu on tehokas tapa ehkäistä koronaa, mutta monille se ei ole mahdollista – Pakolaisapu aloitti hygieniakoulutukset Ugandan pakolaisasutusalueilla
Syyriaan vaaditaan tulitaukoa – Maassa on havaittu ensimmäiset tartunnat, ja koronavirusepidemiaa olisi vaikea hallita
Tutkimus vahvistaa: Tutkijat samanmielisiä ihmisen osuudesta ilmaston lämpenemiseen
”Terveyskriisistä ei saa tulla globaalia ihmisoikeuskriisiä” – Koronaviruspandemia lisää kansalaisten tarkkailua, ja järjestöt pelkäävät, että siitä tulee pysyvää
Avustusjärjestö: Kreikan saarten pakolaisleirit evakuoitava koronan vuoksi – Ihmisten pitäminen leireillä ”lähentelee rikollista toimintaa”