Halpa öljy toi keltakuumeen Angolaan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Halpa öljy toi keltakuumeen Angolaan

Maa kärsii epidemiasta ensimmäisen kerran 30 vuoteen.

(IPS) -- Afrikkalainen Angola kärsii keltakuume-epidemiasta ensi kerran 30 vuoteen. Ilmiön taustalla on öljyn hinnan halpeneminen, sillä lähes puolet 24 miljoonan asukkaan Angolan kansantuotteesta on öljyn varassa.

Öljytulojen kutistuminen sai Angolan hallituksen leikkaamaan jätehuollon kuluja 70 prosenttia. Seurauksena on ollut jätekasojen levittäytyminen varsinkin köyhien asuinalueille, kuten pääkaupunki Luandan Vianaan, jossa ensimmäinen keltakuumetapaus todettiin joulukuussa.

Maailman terveysjärjestö WHO raportoi maaliskuun jälkipuolella, että noin 200 ihmistä oli kuollut Angolassa keltakuumeeseen, joka leviää varsinkin kahden miljoonan asukkaan Luandassa.

Tautitapauksia on tavattu myös 10:ssä maan kaikkiaan 18 maakunnasta. Keltakuumevirusta levittävät hyttyset, erityisesti Aedes aegypti, joka on päävastuussa myös Etelä-Amerikan zikavirusepidemiasta.

Keltakuume on pysynyt aisoissa tehokkaiden rokotuskampanjoiden ansiosta, mutta nyt rokotteesta on pulaa koko maailmassa, kertoo WHO:n asiantuntija Sergio Yactayo.

Angolan Luandan maakunnassa tarvitaan hänen mukaansa 1,5 miljoonaa rokoteannosta lisää riskialttiin väestön suojelemiseksi. Ilman rokotusta jopa puolet potilaista menehtyy verenvuotokuumeeksi kehittyvään tautiin.

Myös malaria, kolera ja krooninen ripuli ovat yleistyneet Angolassa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia