Fossiilisten polttoaineiden tuki edelleen massiivista | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Fossiilisten polttoaineiden tuki edelleen massiivista

G20-maat tukevat edelleen fossiilisten polttoaineiden etsimistä yli 70 miljardilla eurolla vuodessa.

G20-maat käyttävät vuosittain yli 70 miljardia euroa hiilen, kaasun ja öljyn etsinnän tukemiseen huolimatta lupauksistaan luopua siitä, kertoo brittiläinen kehitystutkimuslaitos Overseas Development Institute (ODI).

ODI:n tällä viikolla julkaistun raportin mukaan esimerkiksi Yhdysvallat maksoi polttoainetukia viime vuonna yli neljän miljardin euron edestä, mikä on lähes kaksi kertaa enemmän kuin vuonna 2009. Samana vuonna G20-maat tekivät lupauksen luopua asteittain fossiilisten polttoaineiden tukemisesta.

Raportin mukaan fossiilisten polttoaineiden tukeminen on järjetöntä sekä talouden että ympäristön kannalta. Mikäli ilmaston lämpeneminen halutaan rajoittaa alle kahteen asteeseen, aiempien tutkimusten mukaan kaksi kolmasosaa olemassa olevista fossiilisten polttoaineiden varannoista on jätettävä hyödyntämättä.

Myös hallitusten välinen ilmastopaneeli IPCC sanoi marraskuun alussa ilmestyneessä raportissaan, että maailman on luovuttava kokonaan fossiilisten polttoaineiden käytöstä vuoteen 2100 mennessä.

Lisäksi öljyn ja kaasun hinta on juuri nyt alhaalla, mikä tarkoittaa, ettei fossiilisiin polttoaineisiin investoiminen ole edes taloudellisesti kovin kannattavaa, raportissa sanotaan. Sen mukaan jokainen uusiutuvan energian tuotantoon käytettävä dollari tuottaakin 2,5 dollaria, kun taas fossiilisten polttoaineiden vastaava tuotto on vain 1,3 dollaria.

Siitä huolimatta globaalisti fossiilisten polttoaineiden tuotantoa ja käyttöä tuetaan vuosittain 624 miljardilla eurolla, uusiutuvia 81 miljardilla eurolla.

Talouslehti Forbesissa julkaistussa kirjoituksessa on kritisoitu tuoreeltaan ODI:n raporttia, joka sen mukaan vääristelee tilastoja. Tuiksi on laskettu raportissa valtionomisteisten yritysten investoinnit, kansalliset tuet ja verohelpotukset sekä pankkien ja rahoituslaitosten antama julkinen rahoitus, joita kaikkia ei pitäisi artikkelin mukaan laskea tuiksi lainkaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia