Euroopan komission yritysvastuupolitiikka uudistui | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Euroopan komission yritysvastuupolitiikka uudistui

EU:n uudella politiikalla vahvistetaan yritysten roolia yhteiskunnallisen hyvinvoinnin rakentajina. Haasteita kuitenkin riittää.

Euroopan unionin komission uudistettu yritysvastuupolitiikka tukee vastuullista liiketoimintaa sekä pyrkii vahvistamaan yritysten roolia yhteiskunnallisen hyvinvoinnin rakentajina, luvataan lokakuun lopulla julkaistussa tiedonannossa.

Talouskriisin jälkeen sekä Euroopan neuvosto että parlamentti ovat vaatineet komissiota uudistamaan yritysvastuupolitiikkaansa, kertoo Kehys ry.

Komissio vastasi tähän julkistamalla kahdeksanosaisella toimintaohjelmalla vuosille 2011-2014. Ohjelman alueet keskittyvät yritysten ohjeistamiseen, läpinäkyvyyteen yritysraportoinnissa, yritysvastuututkimuksen ja –opetuksen tukemiseen sekä alueellisiin ja globaaleihin yhteistyöaloitteisiin.

Tiedonanto myös määrittelee yritysvastuun uudelleen. Nyt kyse on siitä, mikä on "yritysten vastuu omista vaikutuksistaan yhteiskuntaan".

Uudelle yritysvastuupolitiikalle olennaista on vastuullisuuden sitominen entistä vahvemmin osaksi yrityksen ydinstrategiaa, toteaa Kehys. Sosiaalisen, ympäristö- ja kuluttajanäkökulman lisäksi ohjelmassa painotetaan esimerkiksi sitä, että ihmisoikeuksien toteutuminen pitäisi huomioida kaikessa yritysten toiminnassa.

Yritysvastuuta itsestään?

Toteuttamiseen liittyy kuitenkin merkittäviä haasteita, huomauttaa Kehys.

Yritysvastuu on edelleen yritysten vapaaehtoisuuteen perustuvaa, eivätkä useat yritykset vielä osoita pyrkimyksiä harjoittaa vastuullista liiketoimintaa. Lisäksi vain viisitoista EU:n 27:stä jäsenvaltiosta on määritellyt itselleen kansallisen yritysvastuupolitiikan.

Yritysvastuuta ajavan eurooppalaisjärjestön ECCJ:n mukaan on erityisen ongelmallista, ettei uusi strategia paranna emoyritysten vastuuta tytäryritystensä tai alihankkijoiden toimista kehitysmaissa, kertoo Kepa.

Strategia ei myöskään selvennä sitä, miten yritysten vastuuttomuudesta kärsineet ihmiset voivat hakea korvauksia oikeusteitse.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia