EU:n asevienti kasvoi viidenneksellä vuonna 2011 | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

EU:n asevienti kasvoi viidenneksellä vuonna 2011

Unionin aseviennistä kerrotaan edelleen epäselvästi ja valmiiksi vanhentuneilla tiedoilla, kritisoi järjestö.

Vuosittain julkaistavan EU:n asevientiraportin mukaan Euroopan unionin asevienti kasvoi toissa vuonna lähes viidenneksellä edellisvuodesta. Aseviennin arvo oli vuonna 2011 lähes 40 miljardia euroa, kertoo Euroopan asekaupan vastainen verkosto ENAAT.

Raportin mukaan EU:n suurimmat aseviejät olivat tarkasteluvuonna Ranska, Iso-Britannia, Saksa, Italia ja Espanja, joiden aseviennit vastasivat noin 80 prosenttia koko viennistä.

Suurimmat ja nopeiten kasvavat asemarkkinat olivat raportin mukaan Lähi-idässä ja Aasiassa, muun muassa maissa, joissa samana vuonna nähtiin kansannousuja. Suurin aseiden ostaja oli Saudi-Arabia, joka syrjäytti ykköspaikalta Yhdysvallat.

ENAAT moittii joulukussa julkaistua raporttia analyysin puutteesta. "Raportti on valtava dokumentti täynnä lukuja, ilman analyysia sisällöstä tai vertailutietoa aiemmilta vuosilta. Lisäksi, kuten aiempinakin vuosina, raportti on epätäydellinen ja siitä puuttuu tietoja asetoimituksista - tietoja, jota ei ole saatavilla useista EU-maista, kuten Saksasta ja Britanniasta", sanoo aseanalyytikko Giorgio Beretta Italian aseistariisuntaverkostosta.

Beretta epäilee raportin tilastojen avoimuutta ja arvostelee aikaa, joka EU:lta on mennyt tiedon koostamiseen kansallisista raporteista."Nauriiden ja perunoiden tilastot tulevat nopeammin kuin aseiden", hän kuittaa.

Aiheesta kirjoitti Suomessa ensiksi Suomen Rauhanliitto.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia