EU vaarantaa kehityksen epäjohdonmukaisuudellaan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

EU vaarantaa kehityksen epäjohdonmukaisuudellaan

EU:n maatalouspolitiikka vääristää edelleen kilpailua ja estää paikallisia pientuottajia ylläpitämään elinkeinoaan.

EU:n maatalous-, kauppa- ja siirtolaispolitiikat haittaavat monin tavoin köyhien maiden kehitystä, arvioidaan Concordin julkaisemassa raportissa.

Eurooppalaisten kehitysyhteistyöjärjestöjen yhteenliittymä Concordin arvion mukaan EU ei tällä hetkellä kykene noudattamaan Lissabonin sopimuksen sitoumusta, jonka mukaan muut EU-politiikat eivät saa heikentää EU:n kehityspolitiikan piirissä saavutettuja tuloksia.

Raportti esittää useita esimerkkejä epäjohdonmukaisista politiikoista. Esimerkiksi EU:n maatalouspolitiikka vääristää edelleen kilpailua ja estää paikallisia pientuottajia ylläpitämään elinkeinoaan.

EU:n kasvava raaka-ainetarve johtaa puolestaan epäreilujen kauppasopimusten laatimiseen. Erityisesti biopolttoaineiden tuotannon kasvattaminen aiheuttaa ongelmia kehitysmaiden maankäytön ja ruokaturvan näkökulmasta, Concordin raportissa sanotaan.

Raportin kirjoittajat myös muistuttavat, että epäjohdonmukainen päätöksenteko tulee kalliiksi sekä kehittyneille että kehittyville maille. Hyvätkin kehityshankkeet menevät hukkaan, jos niiden saavutukset kumotaan muilla politiikan aloilla.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia