Uutiset

EU tukenut korruptiota demokratian sijaan

Open Europe -ajatushautomon mukaan EU on tukenut pitkään Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän epädemokraattisia ja korruptoituneita hallituksia.
(Kuva: Tristam Sparks / cc 2.0)

Open Europe -ajatushautomon mukaan EU on tukenut pitkään Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän epädemokraattisia ja korruptoituneita hallituksia, vaikka tarkoitus on ollut päinvastainen: hyvän hallinnon ja demokratian edistäminen.

Vastikään julkaistun raportin mukaan EU:n tuki Pohjois-Afrikaa vuosina 1995-2013 kaikkiaan 13 miljardilla eurolla. Tuen määrää on kasvatettu viidenneksellä (21 %) budjettikaudella 2007-2013. Tukea valvovat mekanismit ovat kuitenkin olleet puutteellisia.

Unionin arvostellaan tuen suuntaamisesta eliiteille kansalaisyhteiskuntien tukemisen ja vahvistamisen sijasta. Esimerkiksi vuonna 2008 EU solmi Libyan Muammar Gaddafin kanssa ystävyyssopimuksen, joka takasi 60 miljoonan euron tuen Libyalle vuosille 2011-2013. Libyan konfliktin johdosta tuki on keskeytetty, eikä maksatuksia tehdä.

Ongelman ratkaisuksi Open Europe esittää tuen muuttamista vapaaehtoiseksi, valvontamekanismien kehittämistä, tuen tavoitteiden relalistisuuden lisäämistä sekä kansalaisyhteiskunnalle suunnattavan tuen kasvattamista.

demokratiaEUkorruptio & läpinäkyvyys Lähi-ItäPohjois-Afrikka

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Joukko naisia ja muutama mies istuu maassa osoittamassa mieltään naisten oikeuksien puolesta..

Pakistanin naiset pelkäävät kaduilla ja kodeissa – Härintä on yltynyt, mutta myös vastarinta voimistuu

Pakistanissa naisiin kohdistuu yhä enemmän väkivaltaa ja ahdistelua julkisilla paikoilla. Aktivisti Sheema Kermanin mukaan maa on parissa vuodessa taantunut monta sataa vuotta. Pääministeri Imran Khan vähättelee ongelmaa ja sysää syyn häirinnästä naisten niskoille.
Kasvonsa peittänyt mies ohittaa poliisin kadulla ja kantaa kahta autonrengasta.

”Korruptiosta puolet pois, niin elämä olisi siedettävää” – Irakissa äänestetään sunnuntaina parlamenttivaaleissa

Irakia kaksi vuotta sitten ravistellut protestiliike sai osan vaatimuksistaan läpi. Vaaleja aikaistettiin ja vaalilakia on uudistettu. Tutkija Mariette Hägglund ja kansanedustaja Hussein al-Taee eivät kuitenkaan usko vaalien tuovan suuria muutoksia.
Aikuisen käsi pitelee stetoskooppia pienen lapsen rintakehällä.

Koronapandemia on lisännyt tuberkuloosikuolemia – tautiin sairastuu vuosittain jopa 10 miljoonaa ihmistä

Kun terveydenhuollon voimavarat on keskitetty koronapandemian hoitoon, moni tuberkuloosiin sairastunut ihminen on jäänyt vaille diagnoosia ja hoitoa.
Kolme nuorta miestä istuu maassa ja leikkaa kaakaopuun hedelmiä.

Kaakaotiloilla käytetään edelleen paljon lapsityövoimaa

Sertifiointijärjestelmistä huolimatta alle 18-vuotiaiden osuus kaakaotilojen työläisistä on kasvanut. Norsunluurannikon kaakaoviljelijät aliarvioivat käyttämänsä lapsityövoiman määrää sertifikaatin menettämisen pelossa.
Suuri kivirakennus, jonka yllä pilviä.

Maailman köyhimpiin maihin kuuluvassa Tšadissa on odotettu vakaampia aikoja yli kuusi vuosikymmentä – Presidentin yllättävä kuolema luo sekä mahdollisuuksia että uhkakuvia

Tšadin presidentti kuoli viime keväänä yllättäen taistelukentällä. Maan jatkuva epävakauden kierre voi periaatteessa nyt katketa, mutta asiantuntijoiden mukaan seuraukset voivat olla arvaamattomat.

Luetuimmat

”Korruptiosta puolet pois, niin elämä olisi siedettävää” – Irakissa äänestetään sunnuntaina parlamenttivaaleissa
Raportti: Ilmastonmuutos on myös tasa-arvokysymys, mutta kansainvälisessä ilmastopolitiikassa tuijotetaan usein vain naisneuvottelijoiden määrää
Satelliittiteknologia auttaa Tyynenmeren saarivaltioita sopeutumaan myrskytuhoihin
Maailman köyhimpiin maihin kuuluvassa Tšadissa on odotettu vakaampia aikoja yli kuusi vuosikymmentä – Presidentin yllättävä kuolema luo sekä mahdollisuuksia että uhkakuvia
YK: Jemenin sodassa kuollut tai haavoittunut kahden vuoden aikana yli 2 600 lasta
Kaakaotiloilla käytetään edelleen paljon lapsityövoimaa
Akkuteollisuus ei pärjäisi ilman Kongon pahamaineisia kaivoksia – Koboltin eettisyyttä on vaikea varmistaa, sanoo kaivosalueella vieraillut suomalaistutkija
Rasismi on rakenteellinen ongelma, mutta Suomessa se nähdään usein vain yksittäisten ”pahisten” syntinä – Helsingin opetushenkilökunta saa nyt koulutusta antirasistisesta työotteesta
Populismi tuli Tansaniaan – Suosittu presidentti John Magufuli on pannut korruption kuriin, mutta media, järjestöt ja oppositio elävät pelossa
Sään ääri-ilmiöt ovat lisääntyneet jyrkästi 20 vuoden aikana, ja suurin selitys on ilmasto, sanoo tuore YK-raportti