Brasiliassa kansa noussut vastustamaan järkyttäviä tappotilastoja | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Brasiliassa kansa noussut vastustamaan järkyttäviä tappotilastoja

Brasiliassa on tapettu kymmenen vuoden aikana saman verran ihmisiä kuin Somalian sisällissodassa 20 vuodessa, kirjoittaa Fabíola Ortiz.

Brasiliassa on tapettu kymmenen vuoden aikana noin puoli miljoonaa ihmistä eli saman verran kuin Somalian sisällissodassa 20 vuodessa. Kansanliike vaatii muutosta.

"Vaadimme poliisitoimen uudistamista ja korruption kitkemistä", Rio de Paz -järjestön puheenjohtaja António Carlos Costa sanoo.

Myös vankilalaitos on uudistettava, sillä se ei tue vankien palauttamista yhteiskuntaan, hän jatkaa.

Rio de Paz on järjestänyt mielenosoituksia Brasilian suurkaupungeissa vuodesta 2007. Tuoreimmat tempaukset ajoittuivat yksiin uusien tappotilastojen julkistamisen kanssa. Tilastojen mukaan 194 miljoonan asukkaan Brasiliassa surmattiin vuosina 2001–2011 keskimäärin 157 ihmistä päivässä.

Todennäköisin henkirikoksen uhri on 18–25-vuotias köyhä musta mies. Järjestöjen mukaan surmatuista kolmannes on valkoisia ja heidän määränsä on laskussa, kun taas mustia tapetaan koko ajan enemmän. Reilu puolet brasilialaisista on valkoihoisia.

"Pelottavinta on se, että moni kuolemantapaus on yhteydessä poliisin tai muiden viranomaisten toimintaan", Costa sanoo.

Rikosasianajaja Gustavo Texeira muistuttaa, että Brasilian järjestyksenvalvonta periytyy siirtomaa-ajalta ja diktatuurin vuosilta. Se rakentuu hampaisiin asti aseistettujen erikoisjoukkojen varaan, ja pelkästään harhaluoteihin menehtyy paljon ihmisiä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia