Boko Haramin väkivalta ajanut yli miljoona lasta pois koulusta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Boko Haramin väkivalta ajanut yli miljoona lasta pois koulusta

Moni on ollut poissa koulusta yli vuoden, kertoo Unicef.

Nigeriassa toimivan islamilaisen ääriryhmän Boko Haramin väkivalta on pakottanut yli miljoona lasta keskeyttämään koulunkäynnin Nigerian koillisosissa sekä sen naapurimaissa Kamerunissa, Tšadissa ja Nigerissä, kertoo YK:n lastenjärjestö Unicef.

"Konflikti on ollut valtava isku alueen koulutukselle. Väkivalta on pitänyt monet lapset luokan ulkopuolella yli vuoden, mikä uhkaa johtaa koulun keskeyttämiseen kokonaan", sanoo Manuel Fontaine, Unicefin Länsi- ja Keski-Afrikan aluejohtaja.

Jo ennen kriisin kärjistymistä maiden alakouluikäisistä lapsista noin 11 miljoonaa ei käynyt koulua. Konfliktin vuoksi neljässä maassa on kuitenkin suljettuna yli 2 000 koulua. Satoihin kouluihin on hyökätty ja niitä on ryöstelty ja sytytetty tuleen.

Kolmessa Koillis-Nigerian osavaltiossa useimmat kouluista on saatu avattua uudelleen, mutta monet koulut ovat täynnä väkivaltaa paenneita ihmisiä. Osa opettajista taas ei uskalla opettaa – pelkästään Nigeriassa 600 opettajaa on tapettu, Unicef kertoo.

Myöskään kaikki lapset eivät uskalla mennä kouluun väkivallan pelossa. Koulusta pois pysyminen kuitenkin vain lisää heidän riskiään joutua esimerkiksi aseistettujen ryhmien riveihin, Fontaine huomauttaa.

Islamilaista kalifaattia havitteleva Boko Haram on toiminut Nigeriassa vuodesta 2009, mutta tänä vuonna sen väkivalta on pahentunut. Nigeriassa on väkivallan vuoksi lähes kaksi miljoonaa maan sisäistä pakolaista.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia