Avustusjärjestöt ponnistelevat Irakin pakolaisten auttamiseksi | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Avustusjärjestöt ponnistelevat Irakin pakolaisten auttamiseksi

"En ole koskaan nähnyt vastaavaa pakolaisvirtaa", sanoo Pelastakaa Lasten edustaja.

Noin 1,5 miljoonaa ihmistä Irakissa tarvitsee humanitaarista apua väkivaltaisuuksien vuoksi. Määrä on kolme kertaa enemmän kuin vielä helmikuussa.

Pelastakaa Lapset -järjestön mukaan käynnissä on yksi vuosikymmenen nopeimmin kasvavista pakolaisaalloista.

"En ole koskaan nähnyt näin valtavaa pakolaisvirtaa. Pelastakaa Lapsilla ja muilla avustusjärjestöillä on valtavia paineita vastata kaikkien näiden erittäin haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten hätään", kertoo järjestön aluejohtaja Tina Yu.

Usein paenneilla ei ole mukanaan kuin päällään olevat vaatteet, hän kertoo.

Erityisen vaikea tilanne on Sinjarin vuorella, jonne pakeni viime viikolla ainakin 40 000 jesidivähemmistön jäsentä ISIS-järjestön taistelijoiden edettyä Sinjarin kaupunkiin. ISISin uskotaan murhanneen ainakin 500 jesidiä. YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan osa vuorille jumiin jääneistä, janokuoleman partaalla olleista pakolaisista, on kuitenkin onnistunut pakenemaan.

Yhteensä yli 1,2 miljoonaa irakilaista on joutunut jättämään kotinsa viimeisten kahden kuukauden aikana, jolloin maa sisäiset levottomuudet ovat riistäytyneet täydeksi väkivallaksi ja ääri-islamilainen ISIS-liike on edennyt useille alueille.

Humanitaarisia arvioita tuottavan ACAPS-järjestön mukaan korkeat lämpötilat ja epähygieeniset olot lisäävät koleran, polion ja tuhkarokon riskiä. Lisäksi polttoainepula ja sähkö- sekä vesipalveluiden katkot pahentavat humanitaarista kriisiä ja vaikeuttavat avun perille saamista.

Australian pääministeri on ilmoittanut maan yhtyvän Yhdysvaltain yrityksiin pudottaa apupaketteja lentoteitse. Myös Iso-Britannia ja EU ovat luvanneet lisäapua. Euroopan komissio lupasi eilen apua viiden miljoonan euron edestä lisää.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International on kritisoinut apuponnistelujen tehottomuutta. Järjestön haastattelemien pakolaisten mukaan moni ei ole saanut ilmateitse pudottuja apupaketteja.

"Sinjarin vuorilla jumissa olevat muodostavat vain pienen prosentin sadoista tuhansista vähemmistöyhteisöistä, jotka ovat paenneet konfliktin vuoksi ja ovat nyt vaikeissa olosuhteissa. Nämä himiset eivät voi mennä kotiin niin kauan kuin ISIS kontrolloi heidän kaupunkeja ja kyliään. He tarvitsevat apua nyt", painottaa järjestön kriisineuvonantaja Donatella Rovera.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia